Merikosken lukio yhdistyy kesän jälkeen Raksilan lukioon – lukuvuoden päätteeksi juhlistetaan menneitä vuosikymmeniä päättäjäisjuhlalla
Merikosken lukion toiminta lakkaa kesän 2023 aikana, kun Merikosken lukio ja Pateniemen lukio yhdistyvät Raksilan lukioksi. Merikosken lukion lakkauttamista juhlitaan kevätlukukauden päätteeksi Ouluhallilla, ja paikalle kutsutaan myös entisiä oppilaita muistelemaan kuluneita vuosikymmeniä.
Merikosken lukion historia alkaa vuodesta 1947, jolloin perustettiin Tuiran keskikoulu. Vuonna 1957 koulu laajeni lukioluokat sisältäväksi oppikouluksi, Tuiran yhteiskouluksi. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat koulusta keväällä 1960.
Vuonna 1974 peruskoulujärjestelmään siirtymisen myötä Tuiran yhteiskoulusta muodostettiin Merikosken yläaste ja Merikosken lukio. Koulu toimi vuosien 1955–2021 ajan Tuirassa Itäkangastiellä, ja syksystä 2021 alkaen lukio on sijainnut Raksilassa Teuvo Pakkalan kadulla.
Entiset opiskelijat mukaan juhlaan
Merikosken lukio juhlistaa pitkää historiaansa perjantaina 2. kesäkuuta 2023 järjestettävällä päättäjäisjuhlalla.
”Tarkoitus on juhlia lukion historiaa sille kuuluvalla tavalla ja ohjelmassa onkin luvassa musiikkia sekä koulun entisiltä että nykyisiltä opiskelijoilta ja puheita, joissa muistellaan koulun vaiheita”, sanoo Merikosken lukion rehtori Irina Anttila.
Juhla järjestetään Ouluhallin lisäosan salissa. Tuiran yhteiskoulun ja Merikosken lukion entiset opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi juhlaan. Vaikka juhlatila on suuri, osallistujamäärä joudutaan rajaamaan juhlatilan sallimiin rajoihin. Tämän vuoksi juhlaan on ilmoittauduttava etukäteen. Ilmoittautuminen on avattu koulun kotisivuille huhtikuun lopussa.
Lisätietoa juhlasta löytyy koulun kotisivulta tästä linkistä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.