Siirry suoraan sisältöön

Mara Ballsin magia kipinöi: "Rokin soittaminen on vuorenvalloitusta"

1.12.2022

Tamperelainen Mara Balls -voimatrio julkaisi kesäkuussa 2022 kolmannen albuminsa Maranormaali ilmiö, jonka teemana on bändin jäsenten välinen rakkaus toisiinsa ja rockmusiikkiin. Bändi joutui valitettavasti perumaan viime hetkellä perjantain Oulun-keikkansa, mutta Mun Oulun kysymyksiin ehti vastata kolmikon lauluntekijä ja kitaristi-laulaja Maria Mattila.

Rockmuusikko Mara Ballsille eli Maria Mattilalle kuuluu hyvää.

”Oon säätänyt kaamoksesta selviytymisasetukset tappiin, ostanu muun muassa salijäsenyyden, kirpparilta toastigrillin ja ottanu haltuun Nokian upeen kirjaston”, Mattila kertoo.

Marraskuu on artistille erikoinen ja tunnelmaltaan erityinen vuodenaika.

"Marras on portti kevään merkkeihin, jotka odottavat muutaman kuukauden päässä, ihan kulman takana."

”Niin luonto kuin ihminenkin sulkeutuvat sisäänpäin, hämärään. Suomen kielessä marras on viitannut kuolemaan ja kuoleman ennusmerkkeihin. Kuolema on välttämätöntä jotta uudelle tulee tilaa. Marras on portti kevään merkkeihin, jotka odottavat muutaman kuukauden päässä, ihan kulman takana”, Mattila miettii.

Hän kertoo selviytyvänsä marraskuusta ja kaamoksesta parhaiten, kun antaa itselleen luvan hiljentyä ja käpertyä.

”Mun mielestä parasta marraskuussa on kynttilät, kardemummakahvi, kirjat, tulet uunissa ja jumittaminen luvan kanssa.”

Uskon, toivon ja rakkauden trio

Mara Ballsin kolmas albumi Maranormaali ilmiö julkaistiin kesäkuussa 2022. Sävellykset ja sanoitukset ovat Mattilan tekemiä, kuten orkesterin aiemmillakin julkaisuilla.

”Sovitamme Aapo Palosen (basso) ja Antti Palmun (rummut) kanssa biisit istumaan triollemme.”

Kolmikko ruokkii toisiaan ideoilla.

”Mulla saattaa olla idea bassolinjaan tai Aapolla mielessä joku kitaralikki. Eniten nautin siitä, kun yksinkertainen sävellykseni muuttuu kolmen muuttujan voimasta eläväksi.”

"Mara Balls -yhtyeessä pätee enemmän usko, toivo ja rakkaus kuin sex, drugs & rock 'n'  roll."

Mattila sanoo, että kolmikon liittoa kuvaavat parhaiten sanat luottamus, hyväksyntä ja tilan antaminen.

”Sanalla sanoen: rakkaus. Me hyväksytään toisemme ja samalla autetaan toinen toistamme nousemaan vähän korkeemmalla paitsi omassa soitossa, myös ihmisyydessä. Mara Balls -yhtyeessä pätee enemmän usko, toivo ja rakkaus kuin sex, drugs & rock 'n'  roll”, hän summaa.

Naimisissa taiteen kanssa

Kesällä ilmestynyt Maranormaali ilmiö -levy sisältää erittäin koukuttavia, voimakkaita rakkausaiheisia rokkibiisejä. Kokonaisuus on vaikuttava ja monipuolinen.

Eritoten levyn alkupuolta kuullessa tulee ajatelleeksi, että onko lauluntekijä kenties rakastunut. Elääköhän hän onnellisesti parisuhteessa?

”Tää rakkaus kuuluu myös levyllä ja sanoituksissa. Monet levyn tekstit on osoitettu itseasiassa Antille ja Aapolle. Ainoa oikea on leikkimielinen uskollisuuden ja omistautumisen oodi bändilleni, mutta joka säkeessä on totuuden siemen: 'Me yhdessä soidaan, yhdessä voidaan vaik vuorii valloittaa'.”

Rumpali Antti Palmu harrastaa kiipeilyä. Myös Mattila kertoo tehneensä henkisesti merkittäviä vuorenvalloitusmatkoja.

”Samalla tässä on viittaus AC/DC:n biisiin It's a Long Way to the Top (If You Wanna Rock 'n' Roll).”

Mattila ymmärtää, että rock-musiikin soittaminen on paljolti henkistä vuorenvalloittamista.

”Pitää uskoa ja luottaa, jotta kitara soi", hän tietää.

Albumin ensimmäisen singlen Lähdetkö kanssani tanssimaan? -videolla Mattila heiluu tee-se-itse-hääpuvussa.

”Se flirttailee ajatuksella siitä, että olen tavallaan naimisissa taiteen, Maran ja bändini kanssa. Oon myös rakastunut bändin ulkopuolella, mikä varmasti heijastuu lämpönä ja turvan tunteena kaikkeen mun taiteeseen ja tekemiseen", hän uskoo.

Luova energian käynnistäjä

Mattila on ollut perustamassa kotikaupungissaan Tampereella Romu & Randomia, joka on muuntautuva yhteisötaideteos, kansalaisaktivismia ja rakkautta omaehtoiseen, tinkimättömään puuhasteluun.

Tavoitteena on ollut luoda yhdessä monipuolista kansankulttuuria – tarjota paikallista taidetta, musiikkia, käsitöitä sekä rakentaa Tampereen keskustasta kiinnostavampaa ja inhimillisempää.

”Romula täytti just neljä vuotta. Siellä on uus sukupolvi hääräämässä, mä irrottauduin aluksesta vuonna 2020 kun perustin kaupungin toiselle laidalle yhteisöateljee Onkiniemi Ateljeen (OA). Mä oon luonteeltani ja energialtani käynnistäjä, primus motor.”

OA täytti juuri kaksi vuotta.

”Tälläkin hetkellä mulla on taas uus idea ja tila Tampereella kiikarissa. Mahdollisessa uudessa tilassa on paljon elementtejä jotka lainaa niin Keltaisesta Talosta, Romulasta kuin Onkiniemi Ateljeesta, mutta kuitenkin taas ihan omanlainen ydin. Katsotaan mitä tapahtuu, jos ja kun tapahtuu!”

Maalaaminen itsehoidon välineenä

Mattila on myös kuvataiteilija. Hänen työnsä ovat herkkiä ja vahvoja, syvällisiä ja tunteikkaita. Muusikko tekee taidettaan ilman taidealan koulutusta niillä materiaaleilla, mitä kulloinkin sattuu olemaan käsillä. Hän maalaa pääasiassa akryylimaaleilla ja käyttää paljon kierrätyspintoja, kuten vanhoja hyllylevyjä tai vanerilevyä.

”Aloitin aktiivisen maalaamisen vuonna 2017 ahdistavan keikkakokemuksen jälkeen. Tuntui, että mun oli pakko purkaa ja käsitellä se kokemus jotenkin, johonkin.”

Kitaristin ensimmäinen oma maalaus on omakuva Progeapina (korva korvassa).

”Siitä asti olen maalannut osana aktiivista ja tietoista itsehoitoa. Maalaan hiljaisuudessa ja mieluiten yksin. Se on mulle kuin rukoilua tai meditoimista.”

Usein kappaleet ja kuvat kommunikoivat, eli lauluntekijä saattaa esimerkiksi maalata jonkun ilmiön, joka on esiintynyt hänen lyriikoissaan – tai toisinpäin.

”Näiden ilmaisumuotojen välillä on vapaa virtaus. Toisinaan havahdun siihen, että 'soitan kuvaa', eli naputan siveltimellä rytmiä maalauspintaan.”

Oulu on kohdellut aina hyvin

Mattila myöntää käyneensä Oulussa enimmäkseen vain keikkojen merkeissä.

”Oulun Tukikohta on upee paikka ja psykefestarit (Uleåborg Festival of Psychedelia) mahtava tapahtuma, jossa ollaan saatu soittaa ainakin pari kertaa. Viimeksi kun oltiin keikalla Voimalassa, löysin Hupisaaret! Se oli upee seikkailupaikka hengitellä ennen vetoa. Kesäteatterilla oli jotkut jatsit (Elojazz) menossa, ja kävin aidan takana kurkistelemassa.”

Laulajan mielestä Tubassa on paras ruoka, ja muutenkin se on tilana ihana.

”Baareista tai yökerhoista en osaa sanoa mitään, koska usein keikan jälkeen hiippailen omiin oloihin. Jätkät tietää varmaan paremmin jatkopaikoista... Oulusta tulee esimerkiksi semmone upee bändi ku Seli seli! Shout-out myös alati uudistuvalle ja pysäyttämättömälle Roku Rousulle.”

"Tunnen sellasta mukavaa ylväyttä siitä, että saan jatkaa sen paikan liverokin perintöä."

Mara Ballsin piti 45 Specialissa perjantaina 2. joulukuuta, mutta keikka on jouduttu perumaan sairastumisen vuoksi. 

”Nelivitonen on legenda mesta. Tunnen sellasta mukavaa ylväyttä siitä, että saan jatkaa sen paikan liverokin perintöä. Oulu on ollu meille aina helvetin hyvä”, Mattila iloitsi ennen keikan valitettavaa peruuntumista.

Juttua muokattu 1.12: Lisätty tieto 45 Specialin keikan peruuntumisesta.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kitaristi-laulaja Maria Mattila luotsaa Mara Balls -trioa, joka valitettavasti joutui perumaan perjantain Oulun-keikkansa sairastapauksen vuoksi. Bassoa yhtyeessä soittaa Aapo Palonen ja rumpuja Antti Palmu. Kuva: Ville Säkkinen

Lue myös

Lue lisää aiheesta