Perhevapaalta työelämään -valmennuksiin saatiin jatkoaikaa Oulussa
Maksuttomat Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat Oulussa. Perhevapaalla oleville ja lapsia kotona hoitaville vanhemmille suunnattuun valmennukseen voi ilmoittautua mukaan vielä ensi kesäkuun loppuun asti. Valmennukseen voi hakea myös Oulun lähialueilta.
”On ihan mahtavaa, että pystymme tarjoamaan tätä tukea vielä yhden ylimääräisen vuoden verran. Tarvetta tuelle ja kysyntää palvelulle on, ja näin pystymme saamaan vielä useampia vanhempia maksuttoman tuen piiriin”, valmennusten taustalla olevan Perhevapaalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Saija Enqvist sanoo.
Valtakunnallisesti valmennukseen on osallistunut satoja vanhempia. Oulun seudun valmennuksessa useampi vanhempi on jo ehtinyt päättääkin valmennuksen.
”Valmennusten sisältö pyritään räätälöimään vanhemman omaa tilannetta tukevaksi ja ottamaan toiveet huomioon. Joku kaipaa sparrausta nimenomaan työnhakuun, kun taas toinen haluaa vasta pohtia, mikä olisikaan se oma juttu”, sanoo projektisuunnittelija Tomi Majuri.
Valmennusta on mahdollista saada suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi sekä tulkattuna usealle eri kielelle.
”Pyrimme tavoittamaan hankkeessa myös maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joilla ei ole riittävää kielitaitoa valmennukseen osallistumiseen kotimaisilla kielillä. Jo suomea taitavienkin vanhempien tavoittamisessa on omat vaikeutensa, joten tulevalle vuodelle riittää haastetta erityisesti heidän, jotka eivät suomea puhu saamisessa tietoiseksi tästä tukimahdollisuudesta. Tietyllä tapaa tämä on oma mielenkiintoinen kohderyhmä tärkeän kohderyhmän sisällä”, Enqvist pohtii.
Maksuton valmennus on suunnattu perhevapaalla oleville tai lapsia kotona hoitaville vanhemmille. Osallistuminen ei maksa eikä sido mihinkään. Mukaan voi lähteä riippumatta koulutaustasta, sukupuolesta tai siitä, kuinka pitkään on hoitanut lasta kotona.
Valmennusten tarkoituksena on helpottaa perhevapaalaisten siirtymistä lähemmäs työelämää, kohentaa vanhempien työelämävalmiuksia ja esimerkiksi antaa työkaluja perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen. Hanke on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima. Oulun lisäksi valmennusta järjestetään Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Lapissa.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: https://www.perhevapaaltatyoelamaan.fi/oulu
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.