Siirry suoraan sisältöön

Mainion kaupan ja talteenoton toiminta jatkuu Ruskossa – asiakkailta positiivista palautetta

6.10.2022

Kiertokaari jatkaa käyttökelpoisen tavaran talteenottoa ja kierrätysmyymälän toimintaa Ruskon jätekeskuksessa Oulussa. Mallin avulla on saatu kiertoon jo yli 20 000 kiloa tavaraa, joka olisi muuten joutunut jätteeksi.

Talteenotto ja kauppa avattiin toukokuussa. Aluksi tarkoituksena oli kokeilla toimintaa kesän ajan. 

”Toimintamallista saadut hyvät kokemukset rohkaisevat jatkamaan”, sanoo toimitusjohtaja Sami Hirvonen

”Olemme saaneet asiakkailta paljon positiivista palautetta. Kauppa on yksi tärkeä toimi materiaalikierrätyksen tehostamiseksi”, Hirvonen kiteyttää. 

Toimintamallissa asiakkaat voivat tarjota talteenottopisteelle käyttökelpoista tavaraa. Henkilökunta päättää, mitä otetaan vastaan ja myydään edelleen jätekeskuksessa sijaitsevassa Mainiossa kaupassa.  

Toiminnan taustalla on ajatus siitä, että toiselle turha tavara on toiselle arvokas.  

Talteenotto uuteen paikkaan 

Syksyisten säiden myötä talteenottopiste siirtyy eri paikkaan Ruskon jätekeskuksessa. Talteenotto toimii lokakuun ensimmäisen viikon alkupuolelta lähtien Oivapisteellä ringin loppupäässä, isojen kodinkoneiden keräyslavan vieressä. 

Myös poistotekstiilin keräysrullakot siirretään samaan paikkaan. 

Aiemmin talteenottopisteenä toiminut valkoinen teltta siirtyy varastokäyttöön Mainion kaupan viereen, jotta talven tullessa esimerkiksi isokokoiselle rakennustavaralle on kaupan yhteydessä säänsuojaa. 

Kiertokaari huolehtii noin 280 000 asukkaan jätehuollosta ja -neuvonnasta Oulussa ja lähialueilla; Hailuoto, Ii, Kempele, Lumijoki, Oulu, Pudasjärvi, Raahe, Siikajoki ja Simo.

Lisätietoja Mainosta kaupasta.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Talteenotto siirtyy lokakuun alussa Oivapisteen ringin loppupäähän. Erityisasiantuntija Mari Juntunen on ollut mukana ideoimassa ja toteuttamassa Mainiota kauppaa. Kuva: Natalie Lewis/arkisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta