Siirry suoraan sisältöön

Maija Repo: Tulevien sukupolvien Oulu

12.4.2021

Näkökulma-kolumnissa Maija Repo pohtii, kuinka varhaiskasvatuksen opettajana häntä mietityttää, kuinka kasvattaa lapsia luontoa ja muita lajeja kunnioittavaan tapaan elää. Onko sellaisen opettaminen edes mahdollista?

Ympäristökasvatuksen piirissä on pitkään kysytty, miten kasvattaa luontomyönteistä, elämää säilyttävää asennetta ja elämäntapaa. Myös työssäni varhaiskasvatuksen opettajana minua mietityttää, kuinka kasvattaa lapsia luontoa ja muita lajeja kunnioittavaan tapaan elää. Onko sellaisen opettaminen edes mahdollista?

Kysymys liittyy tiedon ja toiminnan väliseen ristiriitaiseen suhteeseen. Miksi toimimme vastoin parasta tietoamme? Vaikka maailmassa on paljon tietoa ympäristön tilasta, tuo tieto ei ole kuitenkaan saanut meitä toimimaan tilanteen parantamiseksi. Päinvastoin, elämän perusteet maapallolla ovat uhattuina. Uskon, että tiedon lisäksi tarvitsemme jotain muutakin. Syvemmässä muutoksessa myös tunteet, kokemukset ja henkinen taso on huomioitu. 

Työssäni päiväkodissa kerromme lapsille usein satuja tai laulamme lauluja, joissa esiintyy eri eläimiä. Lapset tykkäävät myös itse eläytyä eläimiksi leikeissään. Uskon, että ihmiset ovat aina havainnoineet toisia eläimiä ja usein myös muuntaneet havaintojaan saduiksi ja myyteiksi. Nykyään tiedetään, että kirjallisuus on yksi tärkeä väline empatiakyvyn kehittymisessä. Tarinoiden kautta voimme eläytyä toisen elävän olennon ajatuksiin ja tuntemuksiin. 

Kasvattajina meillä onkin suuri vastuu. On tultava tietoisiksi omasta suhteesta luontoon ja muihin eläviin.

Psykologian professori William Crainin mukaan ihmisen kyky kokea yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa on suurimmillaan lapsena. Toisaalta lapset vasta hahmottelevat moraalisia periaatteita maailmassa olemiseen ja tässä he nojautuvat voimakkaasti ympärillä olevien aikuisten antamaan malliin. Crainin mukaan lasten luontainen yhteenkuuluvuuden tunne alkaa hiipua yhteiskunnan vaikutuksen takia. Kasvattajina meillä onkin suuri vastuu. On tultava tietoisiksi myös omasta suhteesta luontoon ja muihin eläviin.

Kulttuurimme varhaisissa vaiheissa meillä on ollut kyky nähdä itsemme osana samaa kokonaisuutta maiseman ja luonnon kanssa. Tällainen ajattelu on säilynyt useimmilla alkuperäiskansoilla. Suomalaisessa vanhimmassa perinteessä ihmisen ajateltiin olevan samaa syntyperää eläinten kanssa. Karhut ovat olleet tarinoissa esi-isiä ja -äitejämme. Tällainen sukulaisuusajattelu on luonnollisesti merkinnyt  kunnioittavaa suhdetta metsän eläimiin.

Päiväkotimme pihalta Tuirasta avautuu kaunis näkymä Haartaanselälle. Maiseman muutoksia vuodenaikojen vaihtuessa on ilo seurata. Vuodenkierron seuraaminen kuuluu kiinteästi myös pedagogiikkaamme. Pihalla kasvaa monia kauniita puita, kuten pihlajia, haapoja ja kuusi, jonka suurten oksien alla lapset mielellään leikkivät. 

Oulun maisemassa arvostan erityisesti virtaavaa vettä, lunta, puita sekä pohjoisen erityistä valoa. Varsinaista metsää ei kaupunkialueella kuitenkaan juuri enää ole. Jäljellä olevien metsien suojelu on sitäkin tärkeämpää. Toivon, että myös Oulun kaupunki ymmärtää suojella arvokkaat luontokohteensa, kuten Ritaharjun yli 100-vuotiaan metsäalueen, joka nyt on nyt jäämässä tavaratalon ja parkkipaikan alle. Mielestäni jäljellä olevien metsien suojelu on vähintä, mitä voimme tulevien sukupolvien puolesta tehdä.

Maija Repo on varhaiskasvatuksen opettaja ja päiväkodin johtaja.

Lue myös