Siirry suoraan sisältöön

Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu Nokialle Ouluun

3.5.2022

Nokia, Oulun kaupungin Työn Taitajat ja Oulu Talent Hub järjestävät maailman suurimman virtuaalisen yritysvierailun Nokian Oulun yksikköön 12. toukokuuta. Tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon jo yli 4000 osallistujaa eri puolilta Oulua ja Pohjois-Suomea.

Tapahtuma on konkreettinen esimerkki yhteistyöstä, joka luo vaikuttavuutta. Tapahtumaan on tulossa mukaan niin kokonaisia kouluja kuin yksittäisiä ryhmiä ja luokkia sekä kansainvälisiä osaajia.

Vierailu tekee Nokian ja teknologia-alan mahdollisuudet tutuiksi eri ikäisille lapsille ja nuorille. Päivä sisältää omat vierailut varhaiskasvatuksen yksiköille, ala- ja yläkouluille, ammatillisille oppilaitoksille, lukioille ja korkeakouluille. Tapahtuman pääkieli on suomi, mutta korkeakouluopiskelijoille suunnattu osio on englanninkielinen. Tapahtuman jokaiseen osioon voi osallistua kuka tahansa.

“Nokialle oppilaitosyhteistyö on äärimmäisen tärkeää. Maailman suurin yritysvierailu tarjoaa meille mahdollisuuden olla saman päivän aikana yhteydessä suureen ikähaarukkaan koululaisia ja opiskelijoita. Pääsemme esittelemään, miten kehittämillämme verkkoratkaisuilla ja -tuotteilla tehdään yhdessä parempaa maailmaa, miten paljon eritaustaisia ihmisiä tätä tärkeää työtä tekee ja mitä kaikkea mahtuu upean Oulun toimipisteemme kattojen alle”, kertovat Mervi Holster-Hemmi ja Riikka Turpeinen Nokialta.

”On tärkeää tuoda IT-alaa tutuksi lapsille ja nuorille - tiedä vaikka se sytyttäisi kipinän opiskella vielä ahkerammin tai hakeutua sellaisille urapoluille, joita ei aiemmin ole tullut ajatelleeksi”, jatkavat Holster-Hemmi ja Turpeinen.

Nokia tutuksi nuorille

Kouluilla on mahdollisuus valmistautua vierailupäivään ennakkotehtävillä, jotka johdattelevat teknologian maailmaan. Ennakkotehtävät ja vierailu muodostavat kokonaisuuden, joka innostaa ja inspiroi. Myös kysymyksiä voi lähettää etukäteen Nokian työntekijöille.

”Työelämän ja teknologia-alan erilaisista mahdollisuuksista ja siellä tarvittavasta osaamisesta opitaan aitojen esimerkkien kautta. Halusimme luoda uniikin oppimiskokonaisuuden, joka innostaa eri ikäisiä lapsia ja nuoria”, toteaa Eemeli Alanne, Oulun kaupungin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja.

”Halusimme luoda kokonaan uudenlaisen tavan tuoda oululainen työnantaja, yritys ja siellä tarvittava osaaminen ja taidot tutuiksi tulevaisuuden osaajille. Tavoite on kurkistaa yrityksen nimen taakse pintaa syvemmälle aitojen ihmisten kautta. Haluamme antaa ymmärryksen eri ikäisille siitä, missä kaikkialla yhden yrityksen tuotteet ja palvelut vaikuttavat ja, miten ne ratkaisevat maailman haasteita ja mahdollistavat erilaisia asioita”, kommentoi Tiina Haapaniemi BusinessOulusta.

Tapahtumasta voi lukea lisää BusinessOulun verkkosivuilta täältä.

Tapahtuma pähkinänkuoressa:

Ajankohta: 12.05.2022

Paikka: Oulun kaupungin youtube-kanava

Ilmoittautuminen: ilmoittautuminen 11.5. mennessä.

Vierailupäivä on kaikille avoin ja maksuton. Vierailupäivän yhteistyökumppanina toimii Oulu Talent Hub.

Ohjelma

Jokainen vierailu kestää noin 45 minuuttia, ja eri ikäluokkien vierailuajat löydät alta.

  klo 8.30 1.–2. luokat

  9.30 Varhaiskasvatus ja esiopetus

  10.30 3.-6. luokat

  12.30 7.-9. luokat

  13.30 Ammatillinen toinen aste

  14.30 Lukio

  16.00 Korkeakoulu & kansainväliset osaajat (this session is in English)

 

Nokia virtuaalitapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon jo yli 4000 osallistujaa eri puolilta Oulua ja Pohjois-Suomea. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta