Siirry suoraan sisältöön

Luuppireitti vie koululaiset kaupungin historiaan ja kulttuuriin

1.12.2020

Oulussa on vuodesta 2016 tarjottu oululaisille koululaisille tutustumisretkiä Museo- ja tiedekeskus Luupin eri kohteisiin. Tokaluokkalaiset vierailevat Turkansaaressa, neljäsluokkalaiset Oulun linnassa, vitoset Kierikkikeskuksessa ja kuudesluokkalaiset Tietomaassa ja Oulun taidemuseossa.

Luuppireitti tutustuttaa koululaiset oman kotikaupunkinsa kulttuuriin ja historiaan. Vuosittain noin 10 000 alakoululaista Oulun eri kouluista pääsee nauttimaan luuppireitin kohteista.

Puolet kouluista vierailevat kohteissa keväällä ja puolet syksyllä. Varauskalenteri ensi kevään opastuksille avautuu joulukuussa. Uusina alueina ovat nyt mukana myös Oulun itäiset ja pohjoiset koulut.

”Luuppireitti-palvelu on alakoululaisille tarkoitettu kulttuuri- ja tiedekasvatusohjelma, joka kuuluu osaksi Oulun kaupungin Oppilaan kulttuuripolkua ja täydentää opetussuunnitelmaa”, kertoo Luuppireitin koordinoija, museolehtori Karoliina Autere.

Samantyyppisiä kulttuurireittejä koululaisille on ollut käytössä myös muun muassa Turussa, Kuopiossa ja Tampereella.

”Lapset ovat yleensä innoissaan. Esimerkiksi neljäsluokkalaiset pääsevät aikamatkalle Oulun linnaan, jolloin katukuvassa tutusta rakennuksesta tulee aito ja elävä, osa heidän kokemusmaailmaansa. Heidän silmänsä avautuvat ihan uudella tavalla”, kertoo Autere.

Tulevia kulttuurinkuluttajia

Luuppireitti ei ole pelkästään opettamista ja luennointia, vaan jokainen oppilas pääsee itse tutkimaan, tekemään ja kokeilemaan.

”Koululaiset oppivat näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Kierikkikeskuksessa tai Turkansaaressa avautuu ikkunan menneisyyteen, kun taas Oulun taidemuseossa ja Tietomaassa ollaan luovuuden ja tekniikan maailmassa”, Karoliina Autere kertoo.

Luuppireitti sivuaa ideologialtaan varhaiskasvatuksen ja koulun STEAM-opinpolkua. Steam on lyhenne sanoista Science, Technology, Engineering, Art ja Math. Eli myös Luuppireitissä voidaan hyödyntää ja yhdistää oppimisen eri aihealueita.

”Samalla kasvatamme tulevaisuuden kulttuurin, taiteen ja tieteen kuluttajia, ja tietysti toivomme, että oppilas saa sellaisen kipinän, että tulee uudestaan ja tuo seuraavalla kerralla koko muun perheen mukanaan”, sanoo Autere.

Museot elävät tätä päivää

Luuppireittien yksi toimintaperiaate on tasa-arvoisuus.

”Eli ajattelemme niin, että sijaitsi koulu missä päin Oulua tahansa, myös matka Luuppireitille on kouluille maksuton. Lisäksi jokaisessa kohteessa ovat asiantuntevat oppaat valmiina ottamaan koululaiset vastaan”, kertoo Autere.

Kierikkikeskuksella ja Kivikauden kylällä on omat, pitkät perinteet kokonaisen ikäryhmän vastaanottamisessa, mutta nykyisin myös muut Luupin pääkohteet ovat mukana toiminnassa.

”Museoiden arki on nykyisin aivan toista kuin 10-20 vuotta sitten. Ne ovat ikään kuin astuneet alas norsunluutorneistaan ja ottavat osaa elämysrikkaaseen arkeen. Miksei Luuppireittiä voisi kehitellä muillekin kohderyhmille, vauvasta vaariin”, toteaa Autere.

Luuppireitin kouluvaraukset avautuvat joulukuussa ja tietysti toivotaan, että koululaiset pääsisivät tutustumismatkoille jälleen ensi keväänä koronavapaassa arjessa. Kuva:Luuppi

Lue myös

Lue lisää aiheesta