Lumo-valofestivaali jouduttiin perumaan koronatilanteen takia
Marraskuun 20.-22. päiville suunniteltu Lumo-valofestivaali on peruttu. Syynä on koronatilanne ja sen leviämisen estäminen. Nyt katseet on suunnattu jo vuoteen 2021.
”Teimme päätöksen keskusteltuamme kaupungin johtavien terveysviranomaisten kanssa. Tilanne on valitettava, mutta vastuullisuus ja ihmisten terveys on tärkeintä. Päätös oli parempi tehdä hyvissä ajoin nyt, kuin vasta festivaalin kynnyksellä”, sanoo ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.
“Olemme arvioineet aiempien vuosien kävijämääriin perustuen, että emme pysty takaamaan turvavälien säilymistä edes kaikkien suunniteltujen erityisjärjestelyjen avulla. Riskialttiita ruuhkasumppuja voisi järjestelyistä ja viestinnästä huolimatta syntyä tapahtuma-alueella, joukkoliikennevälineissä ja muissa avoimissa tiloissa, joihin emme pysty vaikuttamaan”, sanoo Anna Lanas.
Muutoksia ohjelmistoon jo alkusyksystä
Festivaalin valmisteluja jatkettiin viime hetkeen saakka aikataulussa ja optimistisena siitä, että järjestelyt saadaan pandemiasta huolimatta toimimaan.
“Ohjelmisto muodostettiin alun perin jo keväällä, mutta se päädyttiin rakentamaan uudelleen täysin kotimaiseksi syksyn alussa, kun todettiin matkustusrajoitusten asettamat haasteet kansainvälisten teosten saamiseksi Ouluun”, kertoo Jarkko Halunen.
Oma Lumo-taideteos ulkotiloihin
Festivaalijärjestäjät tutkivat parhaillaan, onko festivaalin ohjelmistossa joitakin osa-alueita, joita voitaisiin toteuttaa turvallisesti.
Tämän vuoden Lumo-valofestivaalin jäädessä puuttumaan, järjestäjät kannustavat asukkaita, yrityksiä ja yhteisöjä piristämään itse ympäristöään valotaiteen avulla.
“Olemme erittäin kiitollisia kärsivällisille taiteilijoille ja matkan varrella kaikissa vaiheissa mukana pysyneille yhteistyökumppaneille. Vaikka tämän vuoden festivaali jääkin väliin, on kumppaneiden kanssa jo käännetty katseet ensi vuoteen”, kertovat järjestäjät.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.