Luistelutaitoja pääsee hiomaan jäälle jo nyt
Liikuntapalveluissa päätettiin kokeilla pienimuotoisesti yleisöluisteluvuoroja syys- ja lokakuussa. Suurempaan kokeiluun ei pystyttäisikään, sillä jäävuorot ovat hyvin varattuja.
Oululaisten iloksi liikuntapalveluissa päätettiin kokeilla kaikille avoimia ja maksuttomia yleisöluisteluvuoroja kahdessa jäähallissa. Oulunsalossa luistelemaan pääsee maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 13.00–14.30. Linnanmaan kakkoskaukalossa puolestaan yleisöluisteluvuorot ovat tiistaisin ja perjantaisin klo 13.15–14.45.
”Kyseessä on pieni kokeilu ja katsotaan, miten se lähtee vetämään”, kertoo liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio liikuntapalveluista.
Koska yleisöluisteluvuorolla kaikkien luistelijoiden käytössä on vain yksi kaukalo, tulee siellä noudattaa erityistä huolellisuutta turvallisuudessa. Mailoja ja kiekkoja ei mukaansa voi ottaa. Kypärän käyttöä edellytetään luistellessa. Myös pyöräilykypärä käy hyvin.
Tekojäästä odotetaan helpotusta
Kaikkien Oulun jäähallien jäävuorot ovat perinteisesti olleet erittäin varattuja urheiluseurojen ja muiden toimijoiden käyttöön. Erityisen suosittua on luonnollisesti ilta- ja viikonloppukäyttö.
Marraskuun alusta alkaen koulut käyttävät jäähalleja omiin liikuntatunteihin, joten nyt kokeilussa olevien jäähallien yleisöluisteluvuorot loppuvat lokakuulle.
Raksilan tekojää pyritään avaamaan sääolosuhteiden niin salliessa koulujen syyslomaviikolle eli lokakuun loppupuolelle. Tekojään auettua jäällä on pidetty aina myös säännöllisesti yleisöluisteluvuoroja. Tulevalle talvikaudelle odotetaan jäälajien harrastajille ja kokeilijoille olosuhteisiin helpotusta Pateniemen uuden tekojään valmistumisen myötä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.