Siirry suoraan sisältöön

Logopedian koulutusta ja tutkimusta Oulun yliopistossa jo 40 vuotta

16.5.2022

Oulun yliopiston logopedian koulutus ja tutkimus täyttää 40 vuotta. Tuona aikana koulutuksesta on valmistunut yli 1000 filosofian maisteria, jotka toimivat laillistettuina puheterapeutteina tai muissa kielen ja kommunikaation asiantuntijatehtävissä. Logopedian koulutus on vuosittain yksi suosituimmista Oulun yliopiston hakukohteista.

Ylempään korkeakoulututkintoon valmistava logopedian koulutus aloitettiin Oulun yliopistossa syksyllä 1981. Tutkinto antaa valmiudet hakea sosiaali- ja terveysalan valvontavirastolta Valviralta laillistusta toimia laillistettuna puheterapeuttina. Koulutuksen turvin voi toimia useissa kielen ja kommunikaation asiantuntijatehtävissä.

Yksikössä tehdään korkeatasoista tutkimusta puheen, kielen ja kommunikaation taidoista ja vaikeuksista sekä niiden kuntoutuksesta. Yksikön tutkimusta verrattiin alan kansainväliseen tasoon viimeksi vuonna 2020, ja arvioijat antoivat sille korkeimman arvosanan erinomainen.

Puhe painopisteenä

Tutkimuksen painopistealueita ovat puheen ja kielen taidot ja niiden häiriöt elämänkaaren eri vaiheissa, sosiaalinen kommunikaatio ja sen vaikeudet, kuulo, puheen havaitseminen ja kuulotiedon käsittely sekä puheen, kielen ja kommunikoinnin kuntoutus ja sen vaikuttavuus. Tutkimusyhteistyö on kansallisesti ja kansainvälisesti verkostoitunutta.

Koulutuksessa tehdään jatkuvaa yhteistyötä Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden, päiväkotien ja koulujen kanssa erityisesti kliiniseen työhön valmentavissa opintojaksoissa eli terapiaharjoittelussa. Maisterivaiheen opintojen pitkän loppuharjoittelun osalta yhteistyö on valtakunnallinen.

Myös opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä toimiviin käytäntöihin, opetukseen ja ohjaukseen sekä erityisesti lämpimästä ja avoimesta ilmapiiristä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Kaikki Oulun yliopiston logopedian yksikön yliopisto-opettajat, yliopistonlehtorit ja professorit ovat laillistettuja puheterapeutteja, mikä takaa asiantuntevan teorian ja käytännön opetuksen.

 

 

Viimeisen 40 vuoden aikana Oulusta on valmistunut yli 1000 filosofian maisteria, jotka toimivat laillistettuina puheterapeutteina tai muissa kielen ja kommunikaation asiantuntijatehtävissä. Kuva: Oulun yliopisto/Mikko Törmänen

Lue myös

Lue lisää aiheesta