Siirry suoraan sisältöön

Dinosauria-näyttely avaa oven jurakaudelle – liikkuvat ja ääntelevät dinosaurukset muuttivat Limingantulliin

20.1.2023

Parikymmentä hurjaa otusta miljoonien vuosien takaa on asettunut asumaan Oulun SuperParkin yhteyteen. Dinosauria on suurin Suomessa vieraillut dinosaurusnäyttely ja Oulu on saanut kunnian kestittää historiallisia arvovieraita kevääseen 2024 asti. Tiedekeskus Tietomaan vuokranäyttely avataan yleisölle maanantaina 23. tammikuuta.

Tammikuun alku oli Limingantullin Termiinaalissa jännää aikaa, kun lauma dinosauruksia saapui kolkuttamaan ovia – tarkalleen ottaen seiniä. Heti kävi nimittäin selväksi, ettei yli 2500 kiloa painava Tyrannosaurus Rex ystävineen mahdu sisään ihmisille tarkoitetusta ovesta.

”Oli melkoinen temppu saada suurimmat yksilöt sisään. Meidän piti jopa purkaa yksi seinä sitä varten”, muistelee Tiedekeskus Tietomaan näyttelyvastaava Jukka Pitkänen.

Vierailijat matkasivat Suomeen Norjasta, jossa edellinen näyttely järjestettiin ensimmäistä kertaa Euroopassa. Alkujaan Meksikosta lähtöisin oleva näyttely on siltä osin poikkeuksellinen, että dinosaurukset liikkuvat ja ääntelevät.

”Juuri annettiin T-Rexille ruokaa, niin sepä nappasi samalla kepin suuhunsa”, kertoo Pitkänen ja osoittaa valtavaa otusta, joka toden totta on napannut lehtevän oksan valtaviin hampaisiinsa.

”Nykytiedon mukaan T-Rex on ollut sekasyöjä, eikä se ole pelkästään metsästänyt toisia eläimiä, joten sille maistuu myös kasvit”, hän jatkaa.

Tutkijat ovat pystyneet päättelemään muun muassa hampaiden perusteella, millaista ravintoa dinosaurukset ovat tarvinneet elääkseen.

Muuttuvaa historiaa

Dinosauria-näyttely on elämys, jonka avulla dinosauruksien olemusta pääsee tutkailemaan konkreettisesti.

”On aivan eri tunne seistä suuren Carnotauruksen vieressä kuin katsoa sitä esimerkiksi elokuvasta tai kirjasta. Siihen kun lisätään vielä liike ja ääni, saadaan aivan uudenlainen kokemus”, kuvailee Museo- ja tiedekeskus Luupin ja Tietomaan yhteistyökoordinaattori Sampo Puoskari.

Näyttely perustuu tieteeseen ja sen tämänhetkiseen ymmärrykseen siitä, millaisia dinosaurukset ovat olleet, miltä ne ovat näyttäneet, mitä syöneet ja miten äännelleet.

”Haluamme tarjota asiakkaille kokemuksen siitä, miten nykytiede hahmottaa sen, mitä on löydetty. Luuston rakenteet kertovat asiantuntijoille paljon enemmän kuin mitä me ymmärrämme. Se mitä näyttelyssä on esillä, ei ole millään tavalla hatusta vedettyä”, Puoskari painottaa.

”Eläinten väreistä ei kuitenkaan ole tietoa, joten ne eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Tutkijat ovat löytäneet fossilisoitunutta nahkaa, josta on pystytty kemiallisella analyysillä erottamaan pigmenttejä. Siitä voidaan päätellä, minkä värinen juuri se kohta on voinut olla”, hän lisää.

Jukka Pitkänen (vas.) ja Sampo puoskari eivät taida huomata, että infotaulun lamppu on päätymässä parempiin suihin.

Dinosaurusten kohdalla tieto lisääntyy sitä mukaa, kun uusia tutkimuksia ja löydöksiä tehdään.

”Viimeisin tieto on, T-Rex on ollut älykkäämpi kuin mitä on annettu ymmärtää. On luotu paljon mielikuvia elokuvien kautta, että se on ollut pelkkä tyhmä koheltaja”, kertoo Pitkänen.

”Arvellaan, että sen älykkyys olisi voinut olla samaa luokkaa kuin simpanssilla. Sitä on kuitenkin vaikea todistaa. Mutta miksipä sen älykkyys ei olisi 70 miljoonan vuoden evoluution aikana kehittynyt? Dinosaurusten historia on juuri siitä mielenkiintoinen, että se muuttuu koko ajan”, hän jatkaa.

Vaikka dinosaurukset ovat hurjia otuksia, ne pysyvät kuitenkin kiltisti turvanarujen takana.

Oppaat apuna

Näyttelyvieraat pääsevät kulkemaan pitkin polkua, jonka varrella dinosaurukset asustavat. Eläimiä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä ne ovat jo Norjassa tottuneet ohikulkeviin ihmisiin ja osaavat käyttäytyä mallikkaasti. Kokemus voi kuitenkin olla hiukan jännittävä.

”Emme järjestäjinä määritä näyttelylle ikärajaa, mutta kyllähän hämärä tila, valot, suuret otukset ja niiden avautuvat suut terävine hampaineen voivat tottumattomalle tuntua vähän hurjaltakin”, Puoskari sanoo.

”Monille lapsille dinosaurukset ovat kuitenkin tuttu aihepiiri, ja he tietävät niistä joskus enemmän kuin aikuiset. Näyttelyn rakentamisvaiheessa pari pientä lasta kävi kurkistamassa tilaan ja ilmoittivat tunnistavansa usean lajin”, hän jatkaa.

Reitin varrelta löytyy infotauluja, mutta näyttelyoppaat ovat valmiita kertomaan myös lisää dinosaurusten elämästä.

”Emme ole huippuasiantuntijoita, mutta otamme asioista selvää ja tiedekeskustyöntekijänä omakin tiedonjano on kova. Joskus käy niinkin, että asiakas tietää aiheesta enemmän, ja silloin pääsee myös itse oppimaan uutta”, Puoskari sanoo.

Oppailta saatetaan myös kysyä, onko Suomessa ollut dinosauruksia.

”Todennäköisesti on ollut. Suomi vain on sellaisella alueella, että täältä on kadonneet kaikki fossiilit. Täällä on ollut monta jääkautta, jotka ovat vieneet kaikki mahdollisuudet löytää niitä”, kertoo Pitkänen.

”Pitkään historiaan mahtuu kuitenkin eri lämpötiloja, joten todennäköisesti ainakin mammutteja on Suomessa asustellut”, hän lisää.

Kaulureitaan esittelevä Dilophosaurus on päässyt myös kuuluisaan Jurassic Park -elokuvaan.

Elokuvista oikeaa ja väärää tietoa

Tämänhetkisen tiedon mukaan suurin dinosaurus on Titanosaurus, jonka serkku Brachiosaurus pistää näyttelyssä päänsä ja kaulansa esiin maan syvyyksistä. Titanosauruksen elämää pääsee seuraamaan tarkemmin Tietomaassa esitettävästä jättielokuvasta.

Kun Tietomaa sulkee heinäkuussa 2023 ovensa remontin ajaksi, jatkaa elokuva pienemmässä muodossa näyttelytiloissa.

Brachiosaurus voi olla osalle kävijöistä tuttu suositusta Jurassic park -elokuvasta, jonka yhdessä kohtauksessa pitkäkaulaiset jättiläiset vaeltavat laumassa, ja yksi niistä aivastaa antaumuksella lapsinäyttelijän kasvoille. Kyseinen elokuva on tehnyt dinosauruksia tutuksi suurelle yleisölle, mutta mukaan on livahtanut myös virheellistä tietoa.

”Samaisessa elokuvassa esiintyy Dilophosaurus, joka syytää kauluksestaan mustetta. Mikään tieto ei todista, että näin olisi ollut, vaan kyse on käsikirjoittajan ja ohjaajan mielikuvituksen tuotteesta”, Puoskari kertoo.

Tietomaan Titanosauruksesta kertova elokuva perustuu kuitenkin tutkittuun tietoon ja se sopii myös pienille lapsille.

Vaikka Tietomaa sulkee ovensa kolmeksi vuodeksi, Dinosauria-näyttely on avoinna normaalisti. Ihmeellisiä eläimiä pääsee ihastelemaan kaikkiaan 15 kuukauden ajan, kevääseen 2024 asti. Näyttelyn yhteydestä löytyy myös dinosaurusaiheinen kauppa.

Lisätietoa tästä linkistä.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Viimeisimpien tietojen mukaan Tyrannosaurus Rex on ollut sekasyöjä. Kuvat: Henna Saarenketo

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta