Siirry suoraan sisältöön

Liiketilat Oulussa käytössä kohtuullisen hyvin – ainakin lauantaisin

31.5.2020

Oulun keskustan liiketilojen täyttöastetta on jälleen tänä keväänä tutkittu. Tutkimuksesta selviää, että tyhjien liiketilojen määrä keskustassa ei ole lisääntynyt. Myös ravintoloiden määrä keskustassa on pysynyt samana.

Vuosittain tietojärjestelmäpalvelut Salokorpi Oy tutkii kaupunkien elinvoimaa kaupunkikeskustojen liiketilojen näkökulmasta eli ovatko keskustan liiketilat käytössä lauantaisin ja kuinka paljon niitä on kauppakeskuksissa ja katutilassa.

”Lauantai siksi että kun tutkitaan elinvoimaa, jätetään pois pankit ja toimistot”, tarkentaa Martti Wilhelms Salokorpi Oy:stä.  

Oulu pärjää keskivertoa paremmin liiketilojen elinvoimassa

Elinvoimaluvun muutos viimevuotiseen on Oulussa tänä vuonna miinuksella 4,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tämä johtuu siitä, että lauantaisin palvelevia liikkeitä on 13 kappaletta vähemmän kuin viime vuonna.

Viime vuonna elinvoiman muutosprosentti oli Oulussa -5,7.

Valtakunnallinen keskiarvo elinvoiman muutosprosentissa oli -5,27 tänä vuonna ja viime vuonna -5,55.

Sen sijaan Oulussa ravintoloiden määrä on tismalleen sama kuin viime vuonna.

Oulussa kauppojen ja ravintoloiden osuus keskustassa on 51,1 prosenttia kaikista liiketiloista. Suomessa luku on keskimäärin 47,8 prosenttia.

”Hyvänä tasona pidetään keskustassa, että päästään 50:een prosenttiin”, Wilhelms huomauttaa.

Oulu on Wilhelmsin mukaan elinvoimanmuutosprosentin näkökulmasta keskiarvon paremmalla puolella, muilla menee vähän huonommin.

”Se on yleinen trendi, että kaupat vähenevät keskustoissa.”

Kauppahalli ja Raksilan kampus luovat toivoa

Tyhjien liiketilojen määrä Oulun keskustassa on tänä vuonna 9,6 prosenttia kaikista liiketiloista. Määrä on pysynyt samana viime vuodesta.

Koko Suomessa kaupunkikeskustoissa on tyhjiä liiketiloja keskimäärin 11,0 prosenttia.

Liiketilojen määrä on Oulun keskustassa kasvanut yhdellä. Remontissa olevien liiketilojen osuus on kasvanut vuoden aikana 14:llä. Tänä vuonna Kauppahalli ei ole mukana tutkimuksessa.

Wilhelms huomauttaa Jyväskylästä missä tyhjiä liiketiloja on 15,9 prosenttia. Turussa tyhjyyttä löytyy 12,4 prosentista liiketiloja, tosin lukuun vaikuttaa toriparkkiremontti.

Oulun lukuihin tutkija suhtautuu valoisasti.

”Kun Kauppahalli saadaan kuntoon ja se avautuu, vaikuttaa se ympäristön kortteleihinkin. Kampuksen siirtoa keskustaan peukutan kovasti, se varmasti lisää keskustan elinvoimaa ja vaikuttaa liikeyrityksiin positiivisesti.”

Ovitutkimus ei kerro koko totuutta

Tutkimus ei Oulun Liikekeskusta ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Hagelbergin mukaan kerro koko totuutta. Hagelbergin mukaan siinä on huomioitu ”ovi, joka avautuu kadulle”.

”Tutkimuksen valossa näyttää kolme tyhjää tilaa paremmalta kuin 20 tyhjää. Todellisuudessa 10 000 neliötä tyhjää tilaa on huonompi tilanne”, Hagelberg sanoo.

”Suurimmissa kaupungeissa on enemmän kauppatilojen neliöitä kuin pienissä, mutta silti mittari on molemmille sama. Myös kauppakeskukset on laskettu mukaan.”

Tutkimuksessa Oulu sijoittuu keskikastiin verrattuna muihin suuriin Suomen kaupunkeihin.

”Kaikissa kehitys on miinusmerkkinen. Tyhjien tilojen määrä on kasvanut”, Hagelberg huomauttaa.

Mutta hänkin uskoo, että Oulun-luvut ovat ensi vuonna parempia, kun Kauppahalli avautuu tämän vuoden elokuussa.

Tutkimus tehtiin havainnoiden

Tutkimus on tehty vuodesta 2017 kaupungin toimeksiantoina vuosittain maalis-huhtikuussa.

Mukana on noin 40 kaupunkia, joista tutkitaan kaupalliset tilat ja liiketilat kaupunkien keskustoissa.

Tutkimuksen aikana tutkijat liikkuvat Oulun keskustassa kaduilla ja kauppakeskuksissa ovelta ovelle havainnoiden kiinteistöjen liiketoimintaa. Yrittäjiä ei ole haastateltu.

 

Kesäpäivä, ihmisiä keskustan kadulla kesävaatteissaan.
Kesälauantaisin Oulun keskustan kadut ja liiketilat täyttyvät. Kuva: Sanna Krook

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta