Lauluyhtye Rajattoman joulukiertue saapuu Ouluun: Haluamme laulaa rauhan ja rakkauden puolesta

25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Rajaton on julkaissut tänä vuonna singlet Laulamahan sekä Running out of time, jälkimmäisen yhdessä kollegayhtye Club For Fiven kanssa. Kuva: Laura Malmivaara

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Dimi Salo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuusihenkinen a cappella -yhtye Rajaton perustettiin Helsingissä vuonna 1997, 25 vuotta sitten.

Yhtyeeseen kuuluvat Essi Wuorela, sopraano, Aili Ikonen, mezzosopraano, Soila Sariola, altto, Hannu Lepola, tenori, Ahti Paunu, baritoni ja Jussi Chydenius, basso.

Rajattoman perinteinen joulukiertue järjestetään tänä vuonna jo kahdettakymmenettä kertaa peräkkäin. Taidokkaasta a cappella -laulusta päästään nauttimaan myös Oulussa, sillä ryhmä konsertoi Madetojan salissa perjantaina 9. joulukuuta.

”Oulu on ihana kaupunki tulla laulamaan! Yleisö on aina hyvin lämmin ja vastaanottavainen. Oulusta löytyy myös meille läheisiä tuttuja, joita on usein mukava moikata samalla kun saavumme kaupunkiin esiintymään. Odotamme innolla Oulun konserttia”, Ikonen iloitsee.

Juhlavuoden kokokohdassa

Juhlavuotenaan Rajattomalle kuuluu oikein hyvää.

”Yksi ehdottomista emotionaalisista kohokohdista oli Helsingin Musiikkitalon 25-vuotisjuhlakonsertti lokakuussa monine yllätysvieraineen.”

Laulajat palasivat hiljattain mahtavalta 2,5 viikon USA:n kiertueelta, jossa heitä kuuli ryhmän tietojen mukaan noin 20 000 ihmistä.

”Loppuvuotemme kruunaa perinteinen joulukonserttikiertue, eli tylsäksi ei ole aika käynyt”, Aili Ikonen kertoo.

Rajattoman perinteinen joulukiertue alkoi perjantaina 25. marraskuuta Kuopiosta, päättyen perinteiseen Helsingin Johanneksenkirkon konserttiin 22. joulukuuta.

”Odotamme innolla koko kiertuetta. Rajattoman joulukiertue on aina yksi vuoden kohokohdista yhtyeelle, jota alamme valmistelemaan hyvissä ajoin jo alkusyksystä tai joskus peräti kesällä”, laulaja paljastaa.

Konsertteihin valmistautumiseen sisältyy paljon ennakkosuunnittelua ja yhteisharjoittelua, mutta myös runsaasti omaa henkilökohtaista harjoittelua.

”Jokaisella meillä on myös toki omat henkilökohtaiset tapansa juuri ennen keikkaa kuinka virittäytyä oikeaan tunnelmaan.”

Rauhan ja rakkauden sanansaattajat

Tänä vuonna Rajaton on julkaissut singlet Laulamahan sekä Running out of time, yhdessä Club For Fiven kanssa.

”Laulamahan-sävellyksen tein yhtyeelle korona-aikana. Teksti löytyi vanhasta, suomalaisesta kansanrunoudesta, jota on kerätty aikanaan eri puolilta Suomea”, Ikonen kertoo.

Laulamahan kertoo laulamisen riemusta ja siitä, että omaa ääntä saa käyttää rohkeasti.

”Laulusta muodostui meille jonkinlainen vuoden teemabiisi, koska olemme vihdoin päässeet taas laulamaan yhdessä vaikeiden koronavuosien jälkeen ja erityisesti esiintymään liveyleisölle, mikä on ollut meille suuri ilo.”

Running out of time -kappaleen ovat säveltäneet Jussi Chydenius, Erik Bosio ja Morten Vinter yhdessä, jo muutama vuosi sitten. Kappale odotti pöytälaatikossa oikeaa hetkeä.

”Viime helmikuussa maailmantilanteessa tapahtui järkyttäviä asioita ja koimme että nyt on tämän laulun aika. Pyysimme myös kollegayhtyettämme Club For Fiveä mukaan laulamaan kappaletta ja jo seuraavana päivänä olimme studiossa äänittämässä biisiä.”

Kappaleesta on tehty myös musiikkivideo, jossa tanssii Minna Tervamäki.

”Me haluamme laulaa rauhan ja rakkauden puolesta”, musiikintekijä kiteyttää.

Suitsutettuja sovituksia

Rajaton oli mukana tuoreella Nelosen Vain elämää -kaudella.

Yhtyeen, Pete Parkkosen ja Club For Fiven Loppuun asti sai paljon suitsutusta. Alkuperäinen Ooksä unohtanu -kappale on Yonan käsialaa.

Rajaton oli myös fiittaamassa edellisellä Vain elämää -kaudella, jolloin he versioivat Suvi Teräsniskan kanssa Chisun Kriisit-biisin.

Onko tv-formaatti antanut lauluryhmälle jotakin uutta tekemiseensä?

”Olemme Vain elämään myötä saaneet tehdä mahtavia versioita upeiden artistien kanssa ja samalla tutustua heihin paremmin. Yhteistyö on ollut hauskaa ja antoisaa, ja iloksemme nämä yhteistyöt ovat saaneet myös jatkoa.”

Perinteistä ja uudistavaa

Käynnissä oleva joulukiertue koostuu totta kai pääosin jouluohjelmistosta, mutta joka vuosi yhtye haluaa ottaa settilistaan mahdollisuuksien mukaan jotain ajankohtaista menneeltä vuodelta.

”Tämän vuoden joulukonserteissa kuullaan jotain 25-vuotisjuhlavuoteen liittyvää. Luvassa on perinteisiä joululauluja kuten En etsi valtaa loistoa ja Varpunen jouluaamuna, yhtyeen perinteikkäitä joulusovituksia ja omia joulusävellyksiä”, muusikko avaa.

Biisilistassa on menevämpääkin joulutunnelmaa, sekä aivan uusia sovituksia tutuista joululauluista.

Onko Ikosella omia suosikkeja Rajattoman jouluohjelmistosta?

”Omiin suosikkeihini lukeutuu perinteisempi, rauhallinen jouluohjelmisto kuten Sibeliuksen joululaulut.”

Rajaton Joulu -joulukiertue Oulussa Madetojan salissa perjantaina 9. joulukuuta