Siirry suoraan sisältöön

Lasitalon taideinstallaatio kertoo ekologisuuden ja toivon tarinaa

13.12.2020

Oulussa Hotelli Lasaretin pihamaalla voi käydä 20. joulukuuta saakka ihailemassa lasitaloon rakennettua taideinstallaatiota, joka on saanut inspiraationsa ekologisuudesta, Kalevalan tarinoista ja linnuista. Installaation ovat rakentaneet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittaman ja Tamora Oy:n toteuttaman Luovuutta lasitalossa -koulutuksen osallistujat.

Teos on osa Lintukoto-nimistä installaatiotrilogiaa, jonka ensimmäiset osat rakennettiin Taivalkoskelle ja Pudasjärvelle. Kokonaisuus kertoo tarinaa ekologisuudesta ja yhteisestä työstä ympäristön hyväksi.

”Luovuutta lasitalossa -koulutuksessa ryhmämme teemanimi on Ekologiset jälleenrakentajat, kertoo Lasitalo-taiteilija Tuija Karén.

Ryhmään kuuluvat Karénin lisäksi Mike Alves, Aino Hentilä, Vilma Jumisko, Eetu Lohikoski, Lucien Martineau, Mirjami Mäkelä, Teri Tsokkinen ja Kalle Tuohimaa. Joukolta löytyy osaamista muun muassa graafiselta alalta, media-alalta sekä kuvataiteesta. Yhteistyötä on tehty pääosin virtuaalisesti.

”Projektin alkumetreillä kuitenkin päätettiin kokoontua yhdessä pohtimaan aihetta Mirjami Mäkelän pihamaalle Oulunsalon Varjakkaan”, Karén kertoo suunnittelun startista.

”Ensimmäisenä tuli ajatus, että käytetään kierrätysmateriaalia ja luonnonmateriaaleja”, hän kertoo.

”Päätimme myös, että installaatiota varten ostetaan mahdollisimman vähän mitään. Meillä oli budjettia siihen kyllä, mutta me ollaan mieluummin tehty itse kierrätysmateriaaleista ja luonnonmateriaaleista”, Karén lisää.

Tuonelan joutsenesta lämpöiseen lintukotoon

Varjakan ympäristö myös inspiroi luovan alan ihmisiä. ”Metsässä kävellessä esiin putkahti ajatus linnuista, ja niihin liittyvistä Kalevalan tarinoista kuten lintukoto ja tuonelan joutsen”, Karén kertoo.

Ensimmäisessä, Taivalkoskelle rakennetussa lasitaloinstallaatiossa tarinan avasi tuonelan joutsen, joka kutsuu pikkulinnut koolle rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta, lintukotoa. Toiseen, Pudasjärvelle tehtyyn lasitaloon syntyi yhteisöllisyyttä kuvaava havupesä, jota vahtii turvaa tuoden suuri kokkolintu.

Trilogian kolmannessa osassa, Oulun Lasaretissa, pesään on syntynyt sotkan muna. Se kuvastaa tulevaisuutta, mahdollisuuksia ja toivoa.

”Muna myös muistuttaa siitä, että maapallo ja ympäristömme ovat todella haavoittuvaisia ja hauraita. Kaikki mitä teemme vaikuttaa siihen positiivisesti tai negatiivisesti”, avaa Karén.

Oulun lasitalon munan on toteuttanut ja visioinut Kanadasta kotoisin oleva Lucien Martineau ja valot teokseen on toteuttanut Portugalista lähtöisin oleva Mike Alves. Pesän on toteuttanut myös Varjakkaan luontopolkuja suunnitellut Mirjami Mäkelä.

Lasitalo-kokonaisuuteen on kuulunut jokaisella paikkakunnalla lisäksi taiteilijoiden omia teoksia esittelevä näyttely. Oulun näyttely tullaan todennäköisesti näkemään tammikuussa 2021 Kahvila Stockholmissa.

Lasitalo-taitelija Tuija Karén.
Graafisen suunnittelun osaaja Tuija Karén löysi Luovuutta lasitalossa -koulutuksen myötä uusia suuntia taiteelliselle tekemiselleen, ja on nyt innostunut ikivanhaan veda-tietoon pohjautuvasta Vedic Artista. Työn alla on myös keväämmällä nähtävä näyttely Pudasjärvellä.

 

Luovuutta lasitalossa on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen innovatiivinen koulutus luovien alojen tekijöille. Koulutuksen on toteuttanyt Tamora Oy.

Oulun lasitalon avajaisia vietettiin itsenäisyyspäivänä koronaturvallisesti virtuaalisena tapahtumana. Avajaiset ovat nähtävissä Twitch-tv:ssä osoitteessa https://www.twitch.tv/videos/827883473

 

Lasitalo hehkuu joulukuisessa hämärässä Hotelli Lasaretin pihapiirissä. Kuva: Tuija Karén.

Lue myös

Lue lisää aiheesta