Siirry suoraan sisältöön

Lapin yliopisto tarjoaa sosiaalityön koulutusta Oulussa

15.2.2022

Oulussa ja koko Pohjois-Pohjanmaalla on akuutti pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Lapin yliopisto on lisännyt sosiaalityön koulutuspaikkoja ja järjestää sosiaalityön opetusta syksystä 2022 alkaen myös Oulussa.

Lapin yliopisto lisäsi sosiaalityön opintojen aloituspaikkoja vuodelle 2022. Lisäys on huomattava, peräti 35 uutta opiskelupaikkaa, ja uusia paikkoja on tarjolla sekä kandidaatin että maisterin opintoihin. Uudet paikat liittyvät Lapin yliopiston hallituksen päätöksiin ja tuoreisiin kansallisiin koulutuslaajennuksiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä lisärahoituksella.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä Oulun ja koko Pohjois-Pohjanmaan alueen sosiaalihuollon palvelut kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelutyöhön osallistuva Oulunkaaren kuntayhtymän johtaja Leena Pimperi-Koivisto on tyytyväinen uuteen yhteistyöavaukseen Lapin yliopiston kanssa.

”On keskeistä, että pystymme tulevaisuudessakin varmistamaan sosiaalipalveluiden laadun ja saatavuuden. Keskeinen edellytys on, että meillä on riittävästi päteviä sosiaalityöntekijöitä”, Pimperi-Koivisto kertoo.

Samoilla linjoilla on myös Sote-valmistelussa mukana oleva Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Arja Heikkinen. Vuoden 2021 lopussa Oulun kaupunki perusti uusia virkoja lastensuojeluun, ja uudet koulutuspaikat ovat jatkoa sosiaalityöntekijöiden saatavuusongelmaan. Lastensuojelulain muutos on lisännyt työntekijätarvetta.

Lapin yliopiston sosiaalityön opinnot

Lapin yliopiston sosiaalityö on suosittu yhteishaun hakukohde, ja yksikkö on valittu jo kolme kertaa valtakunnallisesti opetuksen laatuyksiköksi. Se myös ainoana Suomessa tarjoaa mahdollisuuden sosiaalioikeuden ja hyvinvointijohtamisen sivuaineopintoihin.

Sosiaalityön opiskelijat suorittavat yhteiskuntatieteen kandidaatin ja/tai maisterin tutkinnon. Maisterin tutkinto antaa oikeuden hakea sosiaalityöntekijän ammatinharjoittamisoikeutta Valvirasta. Valmistuneet opiskelijat työllistyvät erinomaisesti.

Koulutukseen haetaan kevään yhteishaussa 16.3-30.3.2022. Lisätiedot opintojen sisällöistä ja haku tästä linkistä.

Oulussa tulee tänä syksynä peräti 35 uutta opiskelupaikkaa sosiaalityöhön, ja uusia paikkoja on tarjolla sekä kandidaatin että maisterin opintoihin. Kuva: Mostphotos

Lue myös

Lue lisää aiheesta