Lähiretkelle Koitelinkoskelle ja Liminganlahdelle pääsee kevätlauantaisin myös bussilla
Kevät on luontoretkeilyn sesonkiaikaa. Nyt Oulusta pääsee Koitelinkoskelle ja Liminganlahdelle myös bussilla.
Saaga Travel toteuttaa kevätkauden ajan lauantaisin 17. huhtikuuta ja 29. toukokuuta kuljetuksia Oulun keskustasta sekä Koitelinkoskelle että Liminganlahdelle.
Molemmat linjat liikennöidään kerran päivässä. Lähtöpaikkana on Oulun kaupungintalon edusta Kirkkokadulla. Koitelibussi lähtee kello 11 ja Lintubussi Liminganlahdelle kello 12.
”Kevät on sesonkiaikaa sekä Koitelinkoskella että Liminganlahdella. Koitelinkoskelle tullaan ihailemaan tulvivia koskia ja Liminganlahdelle lintujen kevätmuuttoa”, kertoo molemmissa kahvila- ja ohjelmapalveluyrittäjänä toimivan Go Arcticin toimitusjohtaja Kirsi Eskola.
Uusi yhteys mahdollistaa myös ilman omaa autoa liikkuvien pääsyn lähikohteisiin. Koitelinkoskelle ei pääse lainkaan julkisilla liikennevälineillä.
Saaga Travel suunnittelee parhaillaan kesän liikennöintiohjelmaansa. Korona-aika tuo suunnitteluun omat haasteensa.
”Tällä kevätkauden kestävällä kokeilulla haluamme testata, olisiko tällaiselle viikko-ohjelmatyyppiselle ohjelmalle lähikohteisiin tilausta myös kesän aikana. Saamme samalla myös tärkeää asiakaspalautetta,” Saaga Travelin markkinointijohtaja Pekka Kimpimäki kertoo.
Lippuhinnat ja aikataulut Saaga Travelin kotisivulta.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.