Kulttuuriavustuksia jälleen haettavana taiteilijoille
Kulttuurin tekijöillä ja taiteilijoilla on parhaillaan haettavana erilaisia avustuksia. Oulun kaupungin vuoden 2021 kulttuuriavustukset ovat haettavina 2.–27. marraskuuta ja esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen korona-avustuksia voi hakea 9. marraskuuta asti.
Oulun kaupungin vuoden 2021 kulttuuriavustukset on avattu hakuun. Hakuaika kestää 27. marraskuuta asti. Avustuksia voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin toimijoille sekä taiteen ammattilaisille ja heidän muodostamilleen työryhmille. Avustuslajeja on neljä: tuki tapahtumien ja festivaalien järjestämiseen, projektiavustus, yhdistysten toiminta-avustus sekä ammattitaiteilijoiden työtilatuki.
Avustuksien myöntämisessä noudatetaan sivistys- ja kulttuurilautakunnan vahvistamia avustusperiaatteita. Päätökset myönnettävistä avustuksista tekee kulttuurijohtaja tammikuun 2021 aikana asiantuntijavalmistelun perusteella. Hakemusten arviointiin osallistuvat Oulun kaupungin kulttuuripalvelujen eri alojen asiantuntijat. Oulu on vuosittain jakanut kulttuuriavustuksia noin 200 000 euroa ja tämän vuoden avustusten käyttöaikaa on jatkettu vuoden 2021 kesäkuun loppuun saakka.
Taike jakaa seitsemän miljoonaa
Taiteen edistämiskeskus rahoittaa kolmannessa koronahaussaan taiteilijoita ja taidealoilla toimivia toiminimiä. Taike jakaa tukea noin 7 miljoonaa euroa. Hakuaika päättyy 9. marraskuuta kello 16.00.
Rahoituksella turvataan työskentelyn ja ammatinharjoittamisen edellytyksiä. Taike jakaa tukea ammattitaiteilijoille, kirjailijoille ja taidejournalisteille sekä toiminimen taiteelliseen projektiin, jolla työllistetään taiteilija tai taiteilijoita.
Tuki on tarkoitettu hakijan omaan taiteelliseen työskentelyyn, ammattitaidon ylläpitämiseen tai toiminimen taiteelliseen toimintaan työ- tai projektisuunnitelman mukaisesti.
Taiteilijat voivat hakea apurahaa, jonka suuruus on 4 000 euroa. Se on tarkoitettu kahden kuukauden työskentelyyn.
Vuoden seitsemännessä lisätalousarviossa taiteen ja kulttuurin alan tulonmenetysten korvaamiseen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ehdotetaan 23 miljoonaa euroa. Lisätalousarvio on annettu eduskunnalle 29. lokakuuta. Taike myöntää tuen sillä ehdolla, että eduskunta hyväksyy lisätalousarviossa tarkoitukseen määrärahat. Hallitus on aiemmilla päätöksillä tukenut kulttuuritoimijoita yhteensä 79,19 miljoonalla eurolla.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.