Siirry suoraan sisältöön

Kulttuurilaboratorion uudet haasteet

2.5.2020

Oulu Urban Culture ry:n Urban Boost-hankkeen Kulttuurityöpaja jouduttiin laittamaan koronan takia tauolle, mutta pyörii taas etätyöskentelyä hyödyntäen. Hankkeen Kulttuurilaboratorio hakee myös uudenlaista käyttöä pandemian keskellä.

Oulu Urban Culture ry:n Urban Boost-hanke koki maaliskuussa muiden kulttuuritoimijoiden tavoin mullistuksen, kun Pikisaaressa työn alla olevat hankkeeseen kuuluvat kulttuurikokeilujen alusta Kulttuurilaboratorio ja nuorille aikuisille suunnattu kulttuurityöpaja joutuivat keskeyttämään toimintansa toistaiseksi poikkeustilanteen julistamisen jälkeen.

”Jouduimme muiden tavoin tilanteeseen, jossa kaikki suunnitelmat pyyhkiytyivät hetkessä pois. Kulttuurityöpajalle sovittuja kursseja jouduttiin perumaan ja työkokeilut keskeyttämään. Myös Kulttuurilaboratorion maaliskuun lopulle suunnitellut avajaiset jouduttiin siirtämään”, kertoo projektipäällikkö Heikki Myllylahti.

Korona ei kuitenkaan kauan tahtia hidastanut, vaan pienen tauon jälkeen työpajan osallistujat siirtyivät monien muiden tavoin etätyöhön jatkamaan työkokeilua viime viikolla. Koska fyysisiä kontakteja kehotetaan välttämään, tämä on otettu huomioon myös etätyöskentelyn päätavoitteissa, työpajan osallistujien omissa henkilökohtaisissa projekteissa.

Yhteyttä pidetään viikottaisilla etäpalavereilla ja ryhmäkohtaisilla palavereilla, joissa seurataan projektien etenemistä. Apua saa aina tarvittaessa, eikä ketään ole tarkoitus jättää oman onnensa nojaan, vaikka työskentely hyvin itsenäistä onkin.

”Työpajan suunnitelmaan kuului, että tässä vaiheessa siirrytään omien projektien pariin. Poikkeustilanteen vuoksi kehitimme uudenlaisen järjestelmän, jonka myötä tavoitteellinen projektityöskentely onnistuu myös etänä. Meillä on suunnaton etu siinä, että meidän kaikki osallistujat ovat diginatiiveja ja projektityöntekijämme, Krista, on koulutukseltaan kuvataidekasvattaja, joten järjestelmät eivät tuota osallistujille ongelmia ja uusi opintosuunnitelma taittui nopealla aikataululla”, Myllylahti sanoo.

Osallistujat pääsevät oppimaan muun muassa graafista suunnittelua. 

Monta erilaista viritelmää

Kulttuurityöpajan luovaan jaksoon kuuluvien omien projektien tarkoituksena on antaa jokaiselle osallistujalle mahdollisuus toteuttaa itselle mieluinen, omia mielenkiinnonkohteita tukeva kokonaisuus.

”On mukavaa, että jokainen saa toteuttaa jotain sellaista, mikä henkilökohtaisesti kiinnostaa. Näin tekemisen motivaatio pysyy yllä, vaikka töitä tehdäänkin etänä”, yksi osallistujista kommentoi.

Suunnitteilla on kaiken kaikkiaan kuusi erilaista projektia, joita on jakauduttu tekemään joko yksin tai pienissä ryhmissä. Työn alla ovat virtuaaliset tarot-kortit, origamitaidetta, zombiteemainen geokätköily, polku-puistosuunnistus, ympäristötaidetta julisteiden keinoin ja Piki-Stream, Pikisaaresta käsin lähetettävä livestream. Kaikki projektit toteutetaan touko-kesäkuun aikana ja niiden pituus vaihtelee työmäärän mukaan.

Nuoret pääsevät tutustumaan muun muassa DJ:n työhön. 

”Tässä oppii kaikenlaista. Budjetin tekeminen on ollut haastavaa, koska en ole sellaista aiemmin tehnyt. Mutta se taito on hyvä osata, koska sitä joutuu tekemään myös melko varmasti tulevaisuudessa”, toteaa toinen osallistuja.

Projektit pyrkivät tuottamaan ihmisille iloa ja positiivista ajattelua haasteellisina aikoina. Tarkoituksena on myös nostaa oululaista kulttuuria esille ja näin edistää Oulu 2026 kulttuuripääkaupunki-hanketta.

Laboratorion kehittämistyö jatkuu

Vaikka Kulttuurilaboratorioon kokoontuminen yleisötilaisuuksien merkeissä ei ole vielä mahdollista, sen kehittämistyö jatkuu aktiivisena kulttuurityöpajan rinnalla. Alkukevään mainostus sosiaalisessa mediassa on poikinut runsaasti kiinnostuneita yhteydenottoja ja tilaa on jo käytetty rajoitetuin osallistujamäärin eri tarkoituksiin, kuten ennakkotehtävien tekemiseen Sibelius-Akatemiaan, streamattuun keikkaan Rattoradioon ja teatteriharjoituksiin.

Urban Boost

  • Urban Boost -hankkeessa kehitetään kulttuurityöpaja urbaanin kulttuurin tuottamisesta kiinnostuneille 18–29-vuotiaille työttömille työnhakijoille ja matalan kynnyksen kulttuuritoiminnan mahdollistava kulttuurilaboratorio.
  • DIY-henkinen työpaja tarjoaa monipuolisen, matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua kulttuurituotannon maailmaan edellyttämättä aiempaa osaamista tai koulutusta alalta.
  • Pikisaaressa sijaitseva monikäyttöinen kulttuuritila tarjoaa maksuttoman alustan kulttuuri- ja taidetyöskentelyyn, tuotantojen ja yhteisöllisten pop up -tapahtumien toteuttamiseen.
  • Urban Boost on Oulu Urban Culture ry:n toteuttama Euroopan sosiaalirahaston (ESR) projekti ajalla 1.9.2019–31.12.2021.
  • Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Oulun kaupunki sekä Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahasto.
  • Instagram: @ouluurbanculture @kulttuurilaboratorio
  • Facebook: @ouluurbanculture @kulttuurilaboratorio
Toimintaa Pikisaaren tiloissa
Oulu Urban Culture ry:n Urban Boost-hanke kohtasi maaliskuussa muiden kulttuuritoimijoiden tavoin mullistuksen, ja Pikisaaressa toimivat Kulttuurilaboratorio ja kulttuurityöpaja joutuivat tekemään muutoksia toimintaansa. Kuvat: Pasi Järvelä. Kuvat: Pasi Järvelä.

Liittyvät sisällöt

Lue myös