Siirry suoraan sisältöön

Kukin kulkee tavallaan -teema tuo esiin ikääntyneiden kaatumisten ehkäisyviikkoa Oulussa

17.10.2021

Oulussa vietetään tulevalla viikolla ikääntyneiden kaatumisten ehkäisyviikkoa. Teemana on Kukin kulkee tavallaan. Kukin voi myös iästä huolimatta lisätä liikuntaa omaan arkeen kevyelläkin asenteella.

Ikääntyneiden kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn perustana ovat sairauksien hyvä hoito, monipuolinen ravinto ja fyysinen sekä sosiaalinen aktiivisuus.

Liikunta on tutkitusti tehokas keino kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisemiseksi. Yli 65-vuotiaiden liikkumisen suositus korostaa liikkumisen monipuolisuutta, johon kuuluu lihasvoiman, tasapainon ja notkeuden harjoittamista, sydämen sykettä kohottavaa liikuntaa sekä kevyttä liikuskelua monipuolisesti yhdistellen.

Liikuntaa voi lisätä omaan arkeen kevyelläkin asenteella. Tasapainoharjoittelua voi olla kaupassa käynti, jolloin voi kurkottaa ostoksia hyllyistä, television mainosten aikaan alaraajojen lihasvoima kasvaa, kun tekee tuolilta ylösnousuharjoituksia ja liukkailla keleillä porraskävely taloyhtiön portaikossa on mitä mainioin keino kuntoilla. Ystävän mukaan pyytäminen taidenäyttelyyn tai kävelylle virkistää kehoa sekä mieltä.

Oulu haastaa lähikunnat

Parhaimmillaan tarjolla oleva ruoka sekä ruokailutilanne ovat ilo ja nautinto, arkenakin päivän kohokohta. Ruoalla on ravitsemuksellisten vaikutusten lisäksi runsaasti muitakin terveys- sekä hyvinvointivaikutuksia ja ruoka liittää ihmisiä yhteen. Yhdessä syöminen perheen piirissä, ystävien tai ikätovereiden kanssa pitää yllä sosiaalisia suhteita ja mielenvireyttä. Yhdessä syömiseen voi liittyä myös yhteistä ruoan hankintaa ja valmistamista sekä muuta toimintakykyä ylläpitävää toimintaa, jolloin voi oppia uusia taitoja ja löytää uusia makuja.

Oulun kaupungilla on pitkät perinteet kaatumisten ehkäisyviikon järjestämisestä. Oulu haastaakin mukaan Pop Sote -hankkeessa olevia kuntia mukaan teemaviikkoon ja näin kiinnittämään huomiota tärkeään hyvinvointia tukevaan asiaan.

Ikääntyneiden kaatumisten ehkäisyviikkoa Oulussa 18.10.-24.10.2021

Lue myös