Siirry suoraan sisältöön

Koululaiset tekivät porukalla oman elokuvan – Tonttujahti sai ensi-iltansa komeasti Starissa

22.9.2020

Pöllönkankaan yläasteen oppilaat Minttu Hämäläinen, Julia Kuokkanen, Emmi Murto ja Lotta Pyyppönen käyttivät kesälomansa luovasti – he käsikirjoittivat, näyttelivät, kuvasivat, leikkasivat ja tuottivat yhdessä oman elokuvan. Tonttujahti 2 – Hikeä kainalossa on aikaansaaville tytöille jo toinen yhteinen leffa. Elokuvan ensi-iltaa juhlittiin yksityistilaisuudessa Elokuvateatteri Starissa.

Idea ensimmäisen yhteisen videon tekemiseen lähti seiskaluokan kuvaamataidon tunnilta, jossa aiheeksi annettiin kohtaaminen. Tytöt ideoivat käsikirjoituksen tontun ja kahden päähenkilön kohtaamisesta.

Elokuva sai jatkoa, koska nuoret pitivät näyttelemistä ja yhteisesti tykätty idea kantoi eteenpäin.  

Alkoi syntyä lisää käsikirjoitusta, jonka tekemisen Minttu Hämäläinen ja Lotta Pyyppönen aloittivat jo keväällä. Liikkeelle lähdettiin jälleen tarinasta.

”Tietysti. Käsikirjoitushan on kaiken a ja o”, toteaa Minttu Hämäläinen. ”Tapahtumapaikaksi tuli nyt rippikoulu, koska meillä kaikilla oli se tänä kesänä.”

Elokuvan kakkososaan kuuluu uusia henkilöhahmoja ja lisää jännittäviä juonenkäänteitä – sekä rippileirillä tapahtuva ihastuminen. Leffalle kertyi pituutta 40 minuutin verran. 

Uudet taidot otettiin haltuun omatoimisuudella

Miten nuoret sitten osasivat tehdä kaiken käsikirjoituksesta ja ohjaamisesta kameran käyttöön?

”Ei me olla tähän oikeastaan mitään harjoitusta saatu. Olen kyllä editoinut aiemmin, joten se oli jonkin verran tuttua”, kertoo Minttu Hämäläinen.

”Käsikirjoituksen teko meni oman fiiliksen pohjalta – ensin kohtauksen nimi, sitten mitä siinä tapahtuu ja tietysti vuorosanat”, hän avaa. 

”Muut kaverit ovat harrastaneet hieman näyttelemistä, ja ovat mukana koulun ilmaisutaidon opetuksessa, joten heillä on kokemusta sieltä.”

Nuoret eivät myöskään katsoneet netistä valmiita ohjevideoita, vaan opettelivat asioita itse sitä mukaa kun elokuvanteko eteni.

Prosessi antoi uusia eväitä ja oivalluksia, joista varmaan on hyötyä myös tulevaisuudessa työelämässä.

”Minä ainakin opin työn organisointia ja ongelmanratkaisukykyä”, kertoo Hämäläinen. ”Ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot kehittyivät varmasti kaikilla.”

Innostavin vaihe elokuvan teossa oli editointi

Minttu Hämäläisen mielestä mieluisinta elokuvan teossa oli editointi.

”Kun sai pistää kuvatut pätkät yhteen, ja nähdä millainen kokonaisuudesta tuli ja miten se onnistui. Se oli varmasti hauskinta.”

”Mukavaa oli myös seura. Kuvaushetkinä naurettiin paljon”, hän lisää.

Kuvauskaluston keräämiseen saatiin myös apua sukulaisilta. Kuvaamiseen käytettiin järjestelmäkameraa, joka saatiin lainaan Minttu Hämäläisen ukilta.

Leffaporukan työnjako sujui Hämäläisen mielestä luontevasti. Hän toimi itse elokuvan ohjaajana ja kuvaajana. Käsikirjoitus tehtiin yhdessä Lotta Pyyppösen kanssa, joka myös järjesteli seurueen kuvauspaikat ja kyydit, sekä hankki kuvauksiin asuja ja rekvisiittaa. Julia Kuokkanen toimi elokuvan maskeeraajana. 

Suunnitelmissa on myös tehdä Tonttujahti-sarjaan vielä kolmas osa.

”Se tehdään joululomalla. Kun edellinen elokuva sijoittui kesään, niin halutaan saada talvimaisemia myös mukaan”, Hämäläinen kertoo.

”Enkä minä ainakaan jaksaisi odottaa vuotta, että päästään seuraavan kerran kuvamaan”, hän nauraa.

Elokuvan tehneet tytöt ensi-illassa Starissa.
Koululaisten oman elokuvan ensi-iltaa juhlittiin yksityistilaisuudessa Elokuvateatteri Starissa.

Lue myös