Siirry suoraan sisältöön

Kouluille tutun Wilman korvaava DigiOne etenee – Oulussa kolme pilottikoulua

21.2.2022

DigiOne-hankkeessa rakennetaan uudenlainen koulutusalan alustatalousekosysteemi. Digitaaliselle palvelualustalle kootaan erilaisia koulutuksenjärjestäjien palveluita, jotka edistävät pedagogisen toimintakulttuurin uudistamista. Järjestelmä tulee tulevaisuudessa korvaamaan koulujen käyttämän Wilma-alustan.

DigiOne-hanke on astumassa Oulussakin uuteen aikaan, sillä pitkä vaatimusmäärittely- ja kilpailuvaihe on päättynyt ja yhteistyökumppanit ovat selvillä.

”Kevään aikana Oulun alan osaajat ja pilottikoulut pääsevät yhdessä muiden tahojen kehittämään ja testaamaan Digionen palveluja. Hankkeessa kehitetään nyt alkuvaiheessa palveluita perus- ja lukio-opetusta varten”, Oulun hankepäällikkö Jukka Miettunen kertoo.

”Oulussa pilottikouluina tulevat toimimaan Metsokankaan koulu, Ylikiimingin koulu ja Madeojan musiikkilukio. Yhteistyökumppaneiden myötä kokonaisuus alkaa hahmottua käyttäjäläheisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi”, hän lisää.

Monen kunnan ponnistus

DigiOnessa on mukana seitsemän kuntaa, kuten Espoo, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa, jotka tekevät yhteistyötä Kuntien Tieran kanssa.

DigiOne tulee muuttamaan merkittävästi koulujen ja oppilaitosten arkea. Se tulee korvaamaan DigiOnen seitsemässä kehittäjäkaupungissa muun muassa Wilman. Avoimien rajapintojen ansiosta julkisten ja kaupallisten toimijoiden palveluita on helppo liittää DigiOne-palvelualustalle. Palvelualusta kokoaa kaikki koulutuksessa ja oppimisessa tarvittavat palvelut yhdeksi helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi.

Useita toteuttajia mukana

DigiOnen yhteiskehitettävien palveluiden toimittajat on nyt kilpailutettu. Sopimukset on tehty neljän yrityksen kanssa, ja niiden jokaisen vahvuudet ja osaaminen tukevat DigiOne-hankkeen kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamista. Mukana ovat viestintäteknologian osaaja Hailer Oy, Kuntien Tiera Oy ja Fujitsu Finland Oy:n, itävaltalainen Untis GmbH sekä BeanBakers Oy.

Uusien kumppaneiden ansiosta DigiOne voi kehittää kasvatus- ja opetusalaa uudistavia palveluita ja luoda yhteen toimivan kokonaisuuden, joka tukee oppimista, yhdenvertaisuutta, yhteiskehittämistä, yhteisopettajuutta ja pedagogisen toimintakulttuurin muutosta. Palvelut tulevat olemaan kiinteä osa DigiOne-palvelualustaa, jolloin kaikki opetuksen ja koulutuksen toiminnot voidaan hoitaa tehokkaasti ja kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla.

Tarkoitus helpottaa arkea

DigiOne helpottaa opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien arkea ja tuottaa paljon arvokasta tietoa oppimisesta ja oppijoista. Olennaista on, että yksittäisen oppijan tiedot kulkevat sujuvasti DigiOne-palvelussa oppijan mukana koulutusasteelta toiselle, ja tieto on sitä tarvitsevien saatavilla kootusti ja helposti analysoitavassa muodossa.

“Tällä hetkellä DigiOnen kehitystyössä olevat kunnat kattavat yli neljänneksen Suomen asukasluvusta. Rakennamme skaalautuvaa mallia, jossa lähtökohtana on laajentaa palveluita myöhemmin perus- ja lukio-opetuksesta myös varhaiskasvatukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Tavoitteena on, että vuonna 2028 on mukana 80 kuntaa”, hankkeen johtaja Kirsi Lehto kuvailee.

DigiOne-palvelukokonaisuutta on kehitetty vuodesta 2019 alkaen. Kehitystyötä tehdään yhteistyössä Kuntien Tiera Oy:n, Gofore Oyj:n ja Alfame Systems Oy:n osaajien kanssa. Hankkeessa on ollut mukana yli 500 asiantuntijaa, joista valtaosa on kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia. Hankkeessa tuotetut palvelut laajennetaan kaikkien Suomen kuntien käyttöön vuodesta 2024 alkaen.

Uusi järjestelmä on suunniteltu helpottamaan muun muassa arkea koulujen tiedonkulussa. Kuva: DigiOne

Lue myös

Lue lisää aiheesta