Siirry suoraan sisältöön

Kotikummeja kaivataan lisää auttamaan yksinäisiä ikäihmisiä – ODL etsii kampanjallaan nyt lämminhenkisiä oululaisia yrityksiä

27.10.2022

ODL:n Ilo auttaa teitä -kampanjassa etsitään lämminhenkisiä yrityksiä, jotka haluaisivat tuoda lisää hyvää mieltä ikääntyneiden ja KotiKummien tapaamisiin. Kokemus siitä, että joku muukin on ajatellut ikääntynyttä, saa hänet kokemaan elämänsä merkityksellisemmäksi ja ylläpitää ikääntyneen toimintakykyä sekä mielen virkeyttä.

KotiKummi on kotihoidon piirissä olevan ikääntyneen vapaaehtoinen ystävä, joka käy tapaamassa ikääntynyttä ilman kiirettä. Ikääntyneellä ei useinkaan ole mahdollisuutta arjesta poikkeavaan virkistymiseen esimerkiksi liikkumisen ongelmien tai taloudellisten haasteiden vuoksi.

Kampanjaan on lähtenyt mukaan oululaisia perinteisiä edelläkävijäyrityksiä, joiden yrittäjillä on sydän paikallaan.

”Mukana haastamassa muita yrityksiä ovat muun muassa Kukkakauppa Kanerva, Huovisen Leipomo ja Salon Virho, jotka ovat lahjoittaneet lahjakortteja omiin tuotteisiinsa ja palveluihinsa. Pienikin yritys voi osallistua, sillä yksikin lahjakortti on arvokas ja ilahduttaa”, sanovat kotikummilaiset ODL:ltä.

Kampanjaan osallistuvat yritykset voivat tuoda arvomaailmaansa esille esimerkiksi somekanavissa ja haastaa yrittäjäkollegoitaan mukaan kampanjaan. Yritykset saavat käyttöönsä laadukkaat sähköiset kampanjamateriaalit, joiden avulla on helppo laatia postauksia someen ja haastaa muita mukaan.

KotiKummit on Oulun Diakonissalaitoksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteishanke, jota rahoittaa STEA.

Kampanjaan mukaan haluavat yritykset voivat ottaa yhteyttä: kotikummit@odl.fi. Lisätietoja kampanjasta tästä linkistä.

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
KotiKummit eli yksinäisten ikääntyneiden ystävät haastavat oululaisia yrityksiä mukaan tuottamaan iloa oululaisille ikääntyneille. Kuva: ODL

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta