Siirry suoraan sisältöön

Koronatilanne Pohjois-Pohjanmaalla edelleen tasainen – 4.–5.-luokkalaisten maskisuositus poistuu hiihtolomaviikon jälkeen

2.3.2022

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina 1. maaliskuuta pidetyssä kokouksessaan höllennyksestä koululaisten maskisuositukseen: 4.–5.-luokkalaisten maskisuositus poistuu hiihtolomaviikon jälkeen.

Pohjois-Pohjanmaan koronaepidemiatilanne on säilynyt maaliskuun alkuun tultaessa edellisviikkojen kaltaisena. Tartuntoja todetaan paljon, mutta tilanne ei heijastu huolestuttavasti sairaalahoidon tarpeeseen.

Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla koronapotilaita on hieman aiempaa enemmän, Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat säilyneet koko alkuvuoden 15 päivittäisen potilaan tuntumassa.

Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi, että alueella voimassa olevaa maskisuositusta höllennetään 4.–5. luokkalaisten osalta. Hiihtolomaviikon jälkeen eli maanantaista 14. maaliskuuta alkaen kasvomaskin käyttöä suositellaan myös kouluissa yli 12-vuotiaille eli oppilaille 6. luokasta ylöspäin.

Laaja etätyösuositus päättyi helmikuun loppuun, ja myös pohjoispohjalaisilla työpaikoilla opetellaan parhaillaan uudenlaisia työn tekemisen tapoja. Alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee, että työpaikoille palataan asteittain, etä- ja lähityötä yhdistäen. Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi, että alueella voimassa olevaa maskisuositusta höllennetään 4.–5. luokkalaisten osalta.

Lue myös

Lue lisää aiheesta