Siirry suoraan sisältöön

Koronarokotukset käynnistyvät Kiiminkipuiston koulun oppilaista perjantaina

12.8.2021

Koronarokotukset kouluilla käynnistyvät perjantaina 13. elokuuta. Tavoitteena on rokottaa 6.-9.-luokkalaisten ja lukiolaiset seuraavan kahden viikon aikana.

Rokotukset on tarkoitus vielä läpi 13.-27. elokuuta. Lisäksi 12 vuotta täyttäneillä on ollut jo rokotusmahdollisuus Ouluhallilla maanantaista 9. elokuuta lähtien. Keskustan lukiolaiset rokotetaan Ouluhallissa lukioiden kanssa sovittuina päivinä. Muiden lukioiden rokotusajankohdista ollaan yhteydessä kunkin lukion kanssa.

Rokotukset aloitetaan perjantaina 13. elokuuta Kiiminkipuiston koulusta ja ne jatkuvat edelleen maanantaina 16. elokuuta koulukohtaisen suunnitelman mukaan. Hyvinvointikeskusten alueilla kouluterveydenhoitajat sopivat koulujen rehtoreiden kanssa rokotusten ajankohdat, tiedottamisen oppilaille, huoltajille ja opettajille sekä tilavaraukset.

Rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Kouluterveydenhoitajien lisäksi rokotuksiin pyritään saamaan henkilöstöä ja kirjaamisen tekniikkaa myös Ouluhallilta.

Kunkin koulun rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä koulun terveydenhoitajaan.

Koululaisten koronarokotukset toteutetaan Valtioneuvoston asetusmuutoksen mukaan. Valtioneuvosto teki asetusmuutoksen koskien koronarokotusten laajentamista kaikkiin 12—15-vuotiaisiin 5.8.2021.

Perjantaina 13. elokuuta koululaisten rokotukset käynnistyvät Kiiminkipuiston koulusta ja jatkuvat muihin kouluihin maanantaina 16. elokuuta. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta