Siirry suoraan sisältöön

Koronarajoitukset tuovat muutoksia päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja nuorisotalojen arkeen

30.11.2020

Lukiolaiset etäopetukseen, kerhotoiminnat keskeytetään - koronan toisen aallon leviämisvaiheen takia monet koulujen toiminnat joudutaan perumaan ja siirtämään myöhempään ajankohtaan.

Oulun kaupungin johtoryhmä teki 29. marraskuuta useita päätöksiä koronavirusepidemian leviämisvaiheen hillitsemiseksi. Alla on koottuna useita muutoksia, jotka koskevat päiväkoteja, peruskouluja, lukioita, Oulu-opistoa, Oulun konservatoriota ja Oulun taidekoulua sekä nuorisopalveluja:

- Päiväkotien, esiopetuksen ja koulujen uinninopetus keskeytetään.

- Päiväkotien ja koulujen salien iltakäyttö keskeytetään.

- Päiväkotien perhekerhot ja perheliikuntakerhot keskeytetään.

- Koulujen kerhotoiminta keskeytetään loppuvuoden ajaksi. Samoin Yrityskylä jää tauolle loppuvuoden ajaksi.

- Opiskelijoiden harjoittelujaksot ja TET-toiminta kaupungin toimipisteissä keskeytetään. Työkokeilijat voivat jatkaa.

- Lukiot siirtyvät etäopetukseen 2.-18. joulukuuta.

- Koulujen ylioppilasjuhlia ei voida järjestää.

- Oulu-opiston syyskauden kurssit viedään loppuun etäopetuksena, mikäli se on mahdollista.

- Taiteen perusopetuksen opetusta ei anneta lähiopetuksena. Opetusta voidaan jatkaa etäopetuksena, mikäli se on mahdollista.

- Taiteen perusopetuksen yksilöopetus pyritään järjestämään etäopetuksena.

- Konservatorion ammatillisen koulutuksen näytöt voidaan järjestää kontaktiopetuksena, mikäli etäopetus ei ole mahdollista.

 - Nuorisotilat ovat kiinni 1.-18. joulukuuta. Byströmin Ohjaamo toimii ajanvarauksella ja ryhmätoiminnot toteutetaan etänä. Chat-aikaa lisätään.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Nuorisotilat ovat suljettu 18. joulukuuta asti. Byströmin Ohjaamo toimii varauksella ja chat-aikoja lisätään.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta