Siirry suoraan sisältöön

Korona­tartuntojen määrä Oulussa vähäinen, lasku jatkunut jo kolme viikkoa

15.2.2021

Tartuntojen määrä on ollut laskussa Oulussa jo kolmen täyden viikon ajan. Eilen Ystävänpäivänä 14. helmikuuta todettiin vain yksi uusi tartunta ja kuluneella viikolla ensimmäinen brittiläismuunnos. Ensi lauantaina aloitetaan Ouluhallissa yli 85-vuotiaiden massarokotukset.

Oulussa asetettiin eilen karanteeniin viisi henkilöä, eikä alueella ole ilmennyt uusia joukkoaltistumisia. Yhteensä viime viikolla ilmentyi 26 uutta tartuntaa, kun edellisellä viikolla tartuntoja oli 43.

Oulussa koronan 14 vuorokauden ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 36,6. Pohjois-Pohjanmaalla 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 37,5. Molemmat luvut ovat laskussa.

Oulu on edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta jo kolmen täyden viikon ajan tartuntojen määrä on ollut laskussa. Oulussa todettiin viime viikolla ensimmäinen brittiläisen herkemmin tarttuvan muuntoviruksen aiheuttama tartunta. Tartunta liittyi ulkomailla työskentelyyn ja todettiin rajatarkastuksen yhteydessä otetussa näytteessä. Tartunnan saanut on asetettu karanteeniin heti maahan saavuttua. 

Testeihin edelleen nopeasti

Oulun kaupunginsairaalassa on hoidossa alle viisi koronapotilasta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on hoidossa alle viisi koronapotilasta. Sairaalahoidon tarve ei ole kasvussa.

Aivan lievissäkin oireissa hakeutuminen koronatestiin on edelleen erittäin tärkeää. Oireista ei voi itse päätellä onko kyse koronasta vai jostain muusta. Aktiivinen testeihin hakeutuminen auttaa pitämään Oulun epidemiatilannetta parempana.

Oulun kaupungin näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Kuntalaisten kannattaa suosia Limingantullin näytteenottopistettä vähäisempien ruuhkien ja hyvien parkkitilojen vuoksi.

Lisäksi koronanäytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla ja työterveyshuolloissa. Limingantullin näytteenottopiste on avoinna joka päivä, myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Viikonloppuisin ja arkipyhinä näytteenotosta siellä vastaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

Rokottaminen etenee pikkuhiljaa

Oulun kaupunki noudattaa koronarokotuksissa valtakunnallista rokotejärjestystä eikä järjestyksestä poiketa.

Ouluhallissa aloitetaan lauantaina 20. helmikuuta massarokotukset 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien osalta. Ajanvaraus avataan tänään 15. helmikuuta.

Sairautensa vuoksi vakavalle koronavirustaudille alttiiden alle 70-vuotiaiden riskiryhmien rokotukset alkavat Oulussa 22.2. eli viikolla 8. Ensimmäisenä rokotetaan tänä vuonna 65–69 vuotta täyttävät henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Lisätietoja ajanvarauksesta ja rokotuksista tästä linkistä.

Oulussa todettiin viime viikolla yksi britti-virusmuunnos. Muutoin tartunnat ovat olleet erittäin hyvin hallinnassa. Yli 85-vuotiaiden massarokokotukset alkavat tulevana lauantaina Ouluhallissa. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta