Siirry suoraan sisältöön

Korona-ajan päätös: koordinaatioryhmä lopetti toiminnan, säännöllinen tiedotus päättyy

11.5.2022

Viimeiset parivuotta jatkunut koron-aika näyttää hiljalleen olevan historiaa. Tästä osoituksena ovat koronan takia perustetun alueellisen koordinaatioryhmän toiminnan lopettaminen sekä Oysin säännöllisen koronatiedottamisen päättäminen. Jos tilanne muuttuu, molemmat voidaan käynnistää uudelleen.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tällä erää viimeiseen kokoukseensa tiistaina 10. toukokuuta. Koronaepidemia on kevään aikana rauhoittunut Pohjois-Pohjanmaalla - vaikka tautia on väestössä edelleen liikkeellä, tartunnat eivät kuormita terveydenhuoltoa.

Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrät ovat jatkaneet alueella laskuaan ja esimerkiksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa noin viisi koronapotilasta päivittäin.

Tilanteen tasaisuudesta huolimatta epidemian kehittymistä seurataan alueella säännöllisesti. Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu jatkossa tarvittaessa.

OYS lopettaa myös säännöllisen viikkotiedottamisen koronatilanteesta toistaiseksi. Tiedotusta jatketaan tarpeen mukaan. Oyskorona.fi-sivustolla seurataan edelleen OYSissa hoidossa olevien koronapotilaiden määrää sekä kerrotaan ohjeita ja suosituksia epidemian hillitsemiseksi.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Pari edellistä vuotta jäävät historiaan poikkeuksellisena aikana. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta