Siirry suoraan sisältöön

Koiteliin haetaan kehittäjää – hakuaikaa jäljellä vielä elokuun loppuun

17.8.2023

Oulun kaupunki etsii Koitelin matkailualueelle kehittäjää. Hakemuksia otetaan vastaan elokuun loppuun asti. Uudelta toimijalta odotetaan muun muassa kokoontumistilojen kehittämistä alueen monipuoliselle kävijäryhmälle.

Koitelinkoski eli Koiteli on Oulussa sijaitseva ainutlaatuinen ja maakunnallisesti arvokas matkailunähtävyys¸ jolla on myös kulttuurihistoriallista arvoa.

Koitelin lähes luonnontilainen koskialue sijaitsee Kiimingin kaupunginosassa, noin 25 kilometriä Oulun kaupunkikeskustasta Kuusamon suuntaan. Luontokohteessa vierailee vuosittain noin 80 000 kävijää. Koitelin koskialue koostuu kolmesta saaresta; Sahasaaresta, Myllysaaresta ja Tulisaaresta.

Vuoden 2017 matkailututkimuksen mukaan suosituin matkailijoiden käyntikohde Oulun lähialueen luonto- ja retkeilykohteista oli Koiteli. Sen saaria yhdistävät riippusillat. Alueen laajuus on hieman alle 4 000 neliömetriä, ja alueella on rakennusoikeutta reilut 600 kerrosneliömetriä. Suunnittelualueesta osa on säilytettävää puustoa. Toteutettavaksi on mahdollista hakea myös vain osaa alueesta.

Toteuttajan valinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa maankäytön suunnitelman soveltuvuuteen alueelle, toteuttamistapaan, vaiheistukseen ja aikatauluun sekä hankkeen matkailullisen liiketoimintasuunnitelman realistisuuteen ja investoinnin toteuttamisvarmuuteen.

Hakuaika käynnistyi toukokuun alussa ja hakemuksia otetaan vastaan 31.8.2023 asti.

Katso Koiteli-toimijan hakuohjeet nettisivuiltamme www.ouka.fi/koiteli

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Koitelissa vierailee vuosittain noin 80 000 kävijää. Kuva: Pasi Rytinki

Lue myös

Lue lisää aiheesta