Kirkon Syysillan keskustelut alkavat ajankohtaisella rasismi-teemalla Vanhassa pappilassa
Oulun ev.lut.seurakuntien Kesäillan keskustelut saavat jatkoa. Syyskuun 20. päivänä käynnistyy yhteiskunnallinen Syysillan keskustelut -sarja, jonka ensimmäisessä osassa pureudutaan ajankohtaiseen rasismi-aiheeseen.
Keskustelusarjan tavoite on herättää ajatuksia ja antaa rakennusaineita mielipiteen muodostamiselle. Tarkoitus ei ole päätyä tiettyyn tulokseen eikä ilmaista jonkinlaista yhteistä kantaa.
Oulun ev.-lut. seurakuntien järjestämän yhteiskunnallisen keskustelusarjan, Syysillan keskustelut, järjestävät kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács ja Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussila.
He ovat jokaisessa jaksossa mukana myös keskustelijoina.
”Järjestimme kesäkuussa tänä vuonna ensimmäistä kertaa vastaavanlaisen keskustelusarjan ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä otsikolla Kesäillan keskustelut", kertoo Päivi Jussila.
”Tuolloin teemoina olivat pasifismi, työ ja markkinatalous. Kokemus osoitti, että Oulussa on intoa, kykyä ja halukkuutta pohtia yhdessä rakentavasti vaikeitakin yhteiskunnallisia kysymyksiä”, hän lisää.
Lisää mielenkiintoisia teemoja
Vanhassa pappilassa toteutetaan syyskaudella neljä Syysillan keskustelutilaisuutta, joiden aiheita ovat rasismi, media ja populismi, demokratia ja luontokato.
Ensimmäisessä osassa keskiviikkona 20. syyskuuta kello 18-20 Vanha pappilassa aiheena on rasismi ja illan vieraana projektipäällikkö ja monikulttuurisen työn koordinaattori Priyanka Sood Oulusta.
Keskiviikkona 11. lokakuuta keskustelussa on vieraana yhteiskuntatieteiden tohtori, E2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila, ja teemana ovat media, populismi ja Suomi.
Syyskauden viimeiset Syysillan keskustelut Vanhassa pappilassa järjestetään 1. ja 8. marraskuuta, jolloin aiheina ovat demokratia ja luontokato. Illan vieraiden nimet vahvistuvat myöhemmin.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.