Kirkko huolissaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista – aiheesta järjestetään avoin keskustelutilaisuus, jossa mukana myös kaupunginjohtaja Määttä
Piispa Jukka Keskitalon koolle kutsumassa paneelikeskustelussa 29. elokuuta puhutaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista Oulun seudulla sekä heidän tekemästään ja kokemastaan väkivallasta. Mukana keskustelemassa myös kaupunginjohtaja Seppo Määttä.
Niin Oulun seudulta kuin koko Suomesta on kuulunut viime vuosina hälyttäviä uutisia lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasvusta. Millä keinoilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin kriisiin täytyy puuttua? Mistä löytyvät oikeat toimet? Näihin teemoihin paneudutaan piispa Keskitalon koolle kutsumassa paneelissa.
Piispan kanssa keskustelemassa ovat Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä, lastenpsykiatri Päivi Lindholm, rikosylikomisario Janne Koskela, nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala sekä ylioppilas Ilona Piekkola.
”Monen muun oululaisen tavoin minäkin olen pannut merkille, että lapset ja nuoret kärsivät Oulun seudulla aiempaa enemmän mielenterveyden, sosiaalisen elämän ja oppimisen haasteista. Haasteet purkautuvat myös väkivaltana lasten ja nuorten elämässä. Kehitys on valitettavasti maanlaajuista, mutta Oulun seudulla sillä on myös omat erityispiirteensä”, piispa Keskitalo toteaa.
”Haluan panelistien kanssa pohtia ihan konkreettisia keinoja, kuinka voisimme auttaa lapsiamme ja nuoriamme. Lasten ja nuorten vaikeuksiin täytyy puuttua nyt.”
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys, jota piispa Keskitalo johtaa, on keskittynyt nimenomaan lasten ja nuorten tekemään ja kokemaan väkivaltaan. Suomessa keräyksen kumppanina on Aseman Lapset ry.
Sofia-seurakuntakeskuksen iso seurakuntasali tiistaina 29.8. kello 18. Kahvitarjoilu tilaisuuden jälkeen n. klo 19. Keskustelutilaisuus on osa piispa Jukka Keskitalon järjestämää Kartalla-arvofoorumin keskustelusarjaa.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.