Siirry suoraan sisältöön

Kirjaston Nyt saa sanoa -tapahtumat antavat äänen nuorille kuntavaaliehdokkaille

17.3.2021

Nyt saa sanoa -tapahtumissa nuoret, eli alle 30-vuotiaat kuntavaaliehdokkaat pääsevät esittäytymään sekä tuomaan omia ajatuksiaan julki. Mukaan pääsee Teams-yhteyksien kautta.

Tapahtumia järjestetään etänä Teamsin kautta yhteensä neljä, ja jokaisessa tapahtumassa viisi ehdokasta eri puolueista pääsee vuorollaan esittäytymään ja vastailemaan yleisön kysymyksiin.

Jokaisen tapahtuman lopussa on yhteinen keskustelu vaihtelevista teemoista: koulutus ja varhaiskasvatus, palvelut, nuorten osallisuus ja vaikuttaminen, sekä lasten ja nuorten syrjäytyminen ja terveys ovat keskustelunaiheina.   

Nyt saa sanoa -tapahtumat ovat osa Sitran Kirjastoista kansanvallan foorumeita -hanketta, jossa tavoitteena on kokeilla erilaisia tapahtumia yhteiskunnallisen keskustelun lisäämiseksi ja tuomiseksi kirjaston tiloihin.  

Tapahtumat järjestetään yhteistyössä Oulun kaupunginkirjaston, Nuorten politiikkakoulun sekä Oulun nuorisovaltuuston (ONE) kanssa. Tapahtumat järjestetään etänä Teamsin kautta ja linkit tapahtumiin julkaistaan aina lähellä tapahtumaa Mun Oulun tapahtumakalenterissa sekä kirjaston kotisivuilla. 

Ensimmäinen tapahtuma järjestetään 17.3. klo 18-19.15 (Teams). Lisätietoa näistä osoitteista: https://www.ouka.fi/oulu/kirjasto, https://tapahtumat.munoulu.fi/fi-FI 

Tapahtumien aikataulut: 

17.3. Nyt saa sanoa klo 18-19.15/ Teams  

Urho Haho (kesk.) 

Pia Hiltunen (SDP) 

Aleksi Nikula (vas.) 

Emma Ojanen (vihr.)

Niki Tenhunen (ps.)  

24.3. Nyt saa sanoa klo 18-19.15/ Teams  

Miriam Putula (kesk.) 

Waltteri Niiranen (SDP) 

Niina Jääskeläinen (vihr.) 

Niilo Heinonen (kok.) 

Jessi Jokelainen (vas.) 

30.3. Nyt saa sanoa klo 18-19.15/ Teams  

Eevasisko Mehtätalo (kesk.) 

Janne-Pekka Niemimäki (SDP) 

Emilia Luiro (kok.) 

Antti Koivusaari (vihr.) 

Mark Härö (ps.) 

7.4. Nyt saa sanoa klo 18-19.15/ Teams  

Ville Kellokumpu (vas.) 

Sonja Kokko (SDP) 

Liisa Väisänen (vihr.) 

Kalle Pyky (kesk.) 

Henri Granlund (ps.)  

-

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Ensimmäinen nuorten kuntavaaliehdokkaiden tapahtuma järjestetään keskiviikkona 17. maaliskuuta kello 18-19.15 verkkokeskusteluna.

Lue myös

Lue lisää aiheesta