Siirry suoraan sisältöön

Kirjailija Katariina Vuori kulki merikapteenin ja oman menneisyytensä merireiteillä

21.5.2022

Oululainen kirjailija Katariina Vuori näki unta Fridolf Höökistä ja rakastui mieheen. Sama on kuulemma tapahtunut joillekin muillekin, jotka ovat lukeneet Vuoren kirjoittaman Merireittejä menneisyyteen -kirjan. Sen alaotsikko on "Kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin".

Sen lisäksi, että Katariina Vuori ja Fridolf Höök ovat kulkeneet samoja merimatkoja, Katariina Vuori tunsi, että Höök oli hyvä ihmisen kuuntelija. 

”Vieraille ihmisille on helpompi puhua, koska ei tarvitse palata siihen asiaan enää. Meissä oli Fridolfin kanssa myös samanhenkisyyttä. Nythän on trendi, että naiset kirjoittavat naisista ja on aika tarkkaa kuka voi kirjoittaa kenestäkin tai mistäkin ihmisryhmästä. Minulle tasa-arvo on sitä, että mieskin voi olla mun viiteryhmää.”

Vuori kuvaa Höökiään elämässä haahuilijaksi, monista asioista innostuneeksi, mutta myös traagiseksi.

”Hän teki paljon ja vieläpä senaikaisissa oloissa, mutta niiden asioiden arvoa ei oikein nähty. Ihailen heittäytymistä kaikissa ihmisissä.”

Ihmisen tulkitsemisen ongelma

Merireittejä menneisyyteen on Vuoren lempikirjoja omasta tuotannostaan.

”Kirjoitusprosessi oli hankala monella tavalla, esimerkiksi lähdemateriaalin löytäminen, ja kiihottavaakin. Löysin esimerkiksi patenttipiirroksen Höökiltä, siinä näkyi hänen kädenjälkensä.” 

Vuori on toiminut muun muassa kirjallisuusterapiaohjaajana ja vetänyt elämäkertakirjoittamisen kursseja. Hän tietää siksikin, että elämäkerran kirjoittaminen ei ole tehtävistä suoraviivaisimpia. 

”Koska elämästä kirjoittaminen on hyvin vääristävä peili, se lihottaa ja laihduttaa. Edes omasta elämästä ei voi sanoa mikä se on.” 

Vuori mainitsee, että toisen ihmisen, kuten Höökin, tulkitsemisesta tulee myös eettinen ongelma. 

”Miten minä tulkitsen ihmistä, miten edes omia perheenjäseniään voi tulkita, sillä siinä on aina tulkitsijasta lähtevä vääristymä”, Vuori mainitsee.  

Sanomatta jääneet sanat harmittavat

Kirjassa kyse on siis siitä, että nälkävuosina tammisaarelainen merikapteeni Fridolf Höök vei suomalaisia Siperiaan. Sinne he rakensivat 1800-luvun lopulla Amuriin siirtokunnan, kommunistisen utopian. Siirtokunta hajosi, mutta Höök jäi tuonne, Venäjän Kauko-Itään muun muassa kansanperinteen kerääjäksi ja valaanpyytäjäksi. 

Höök teki itsemurhan Vladivostokissa vuonna 1904. 

”Ei voi tietää mitä Höökin päässä liikkui, mutta Venäjän ja Japanin sota oli samaan aikaan, kokiko hän sitten itsensä vanhaksi ja tarpeettomaksi. Itse olisi halunnut olla paikalla, minulla oli oikein vimma ja harmitti aidosti, etten ollut Vladivostokissa sanomassa: sä oot tosi hyvä tyyppi etkä tiedäkään millaisen jäljen olet jättänyt.”

Höökin keräämälle esineistölle on perustettu oma osasto Vladivostokiin Arsenjev-museoon. Kaukoidässä hänen mukaansa on nimetty niemiä ja lahtia. 

Katariina Vuoren koti on nyt Oulun Värtössä. Maisemaa tarkkailee myös Zerry-koira.

Vuori tempautuu mukaan Höökin elämäntarinaan kirjan juonessa ja käy siinä läpi myös omaa menneisyyttään, kun hän nuoruudenrakkautensa kanssa seilasi maailman merillä. 

”Puhun siitä ajasta vähän, ei minulla Suomessa ole oikein purjehdustuttujakaan. Kun huomasin Fridolfin tekstistä tuttuja kuvauksia, minulle tuli ongelma oman menneisyyteni kanssa: hirvittävä halu pitää muistot sellaisina kuin ne olivat."

Vuori mainitsee, että sehän on tutkittua tietoa: muistoon lisätään myöhemmin tapahtuneita ja koettuja asioita. Eikä muistoa saa enää koskaan takaisin alkuperäisenä, jos sitä erehtyy ajattelemaan.

Ulkomaille kovalla työllä 

Vuori on opiskellut arkeologiaa ja vuosi sitten Vuori teki pro gradu -tutkielman Hahtiperän hylystä, joka löytyi Oulun torinrannan parkkipaikalta. Lisäksi hän on opiskellut fysioterapiaa, kulttuuriantropologiaa, tulevaisuuden tutkimusta ja PR-viestintää. 

Vuori on työskennellyt esimerkiksi fysioterapeuttina Lähi-idässä, kuntosalivastaavana Singaporen USA:n ilmavoimien tukikohdassa sekä oppaana valaiden tarkkailualuksella. Arabiemiraateissa Vuori työskenteli maan edesmenneen hallitsijan Sheikh Zayedin yksityisfysioterapeuttina ja jatkoakin sille pestille olisi ollut tarjolla. Singaporessa hän oli 1990-luvulla Suomen suurlähettilään taloudenhoitajana. 

Minulle tasa-arvo on sitä, että mieskin voi olla mun viiteryhmää.

Ulkomaan työt Vuori mainitsee ansainneensa kovalla työllä, varsinkin ennen nettiä, eli massiivisella paperityöllä sekä puhelimella soittelulla.  

”Moni pitää ulkomailla olemista jonkinlaisena onnenpotkuna, mitä ei muille tapahdu, mutta varsinkin ennen nettiä oli valtava työ saada ne työt. Eikä siellä ollut mitään työvoimaviranomaisia katsomassa, että ulkomaalaisten työolot olivat ok. Omaa purjehdusreissuani arvostan hirveästi, en uskaltaisi tehdä sitä enää. Olen kiitollinen lähdöistäni ja etten jäänyt ajattelemaan esimerkiksi perinteistä uraa ja vakituista työpaikkaa”, sanoo Vuori nyt.

Tukea vieraista ihmisistä

Suomen tietokirjailijat ry myönsi Vuorelle tietokirjailijapalkinnon vuonna 2019. Merireittejä menneisyyteen on Vuoren viimeisin tietokirja kahdestakymmenestä julkaistusta teoksesta. 

Nyt Vuori asuu Oulun Värtössä ja työn alla on maaliskuussa ilmestyneelle Kasvun paikka -romaanille jatko-osa. Siinä kotiäiti löytää yli 200 huonekasvin voimalla onnistumisia. Aviomies lähtee, mutta kukkakauppias Risto kannustaa. Päähenkilö löytää elämäänsä uuden roolin. 

Romaaninkin teema käsittelee sitä, että vieraat ihmiset ovat monesti parempia tukijoita kuin lähipiiri. 

”Joskus voi olla helpompi avautua jollekin vieraalle ihmiselle bussipysäkillä, koska tietää, ettei tätä ihmistä ehkä tarvitse kohdata enää koskaan”, sanoo Vuori.  

 

Nainen meriruohon seassa katsoo eteenpäin.
Katariina Vuori kokee, että elämästä kirjoittaminen on yleensä vääristävä peili. ”Edes omasta elämästä ei voi sanoa mikä se on”, hän miettii. Kuvat: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta