Kirjailija Heidi Silvan: Pelit ja kirjat vaativat tarinallisuutta

Kun opettajana toimiva kirjailija kirjoittaa teoksen, jossa alakouluikäinen joutuu elämään viikon ilman älylaitteita, pelejä ja muita nykyajan vempaimia, voi kysyä, ollaanko nyt heristelemässä sormea. Heidi Silvan kuitenkin myöntää auliisti, että älylaitteissa ja peleissä on paljon hyvää.

”Tykkään itsekin pelata! En pidä pelaamista pahana ja monesti näen pelien tarinat sellaisina, jotka saattavat hyvin olla tulevaisuuden kirjallisuutta.”

Opettaja Silvan tietää mistä puhuu. Vaikka tällä hetkellä päivätyö on Oulun ammattikorkeakoulussa suomen kielen opettajana ja opiskelijat jo aikuisia, on myös lasten ja teini-ikäisten maailma tuttu.

”Kävin viime vuonna Kieku-hankkeen puitteissa kouluilla kirjailijavieraana. Kun kysyin oppilailta, kuinka moni haluaisi olla kirjailija, aina nousi käsiä. Mutta sitten oli myös lapsia ja useimmiten poikia, jotka halusivat tulla pelikehittäjiksi, ja nimenomaan kehittää tarinoita, eivät toimia koodareina. Pelien rakentaminen vaatii tarinan rakentamisen kykyä ja interaktiivisuutta ja siihen tarvitaan myös taitavia kirjoittajia.”

Tarinallisuutta varten tarvitaan kuitenkin myös lukemista. Ja siihen tarpeeseen syntyi Silvanin tuorein teos, Operaatio Hardcore Ysäri.

Full send ja eteenpäin

Silvanin tuoreimmassa teoksessa 12-vuotiaan Otson puhelin on huollossa. Isä ja mummo houkuttelevat Otson kanssaan vedonlyöntiin: pystyykö nuori mies olemaan kokonaisen viikon ilman puhelinta, pelikonsolia, nettiä tai muita viihdemuotoja, joita ysärillä ei ollut? Vaakakupissa on maine, kunnia ja mummon tarjoama viisikymppinen.

Säätöhän siitä syntyy, mutta sisukkaasti Otso ja vedonlyöntiin mukaan lähtevä ystäväjoukko saa ajan kulumaan.

”On tavallaan sääli, etteivät nykynuoret pääse kokemaan sitä toimettomuuden ja tylsistymisen samanaikaista autuutta ja tuskaa, jota ysärillä vielä yleisesti tunnettiin. En silti sano, että ennen olisi ollut paremmin: oli vain eri tavalla. Otso ja hänen ystävänsä kehittävät lopulta tekemistä ilman laitteitakin, kun vaihtoehtoja ei ole”, Silvan juttelee.

Otson tarinaa kirjoittaessa aikajännettä jouduttiin jonkin verran muokkailemaan.

”Alun perin idea oli tehdä Operaatio Hardcore Kasari. Mutta alakouluikäisten vanhemmat eivät kyllä suurimmalta osaltaan olleet nuoria 80-luvulla, joten ajankohtaa oli pakko siirtää! En myöskään halunnut kirjasta liian samanlaista kuin Mikko Koirasen Nauhoitettava ennen käyttöä –romaani, joka sijoittuu 80-luvulle.”

Silvan toivoo, että Operaatio Hardcore Ysäri auttaisi nimenomaan poikia tarttumaan kirjoihin.

”Teos on riittävän helppo ja nopealukuinen, mutta kuitenkin sen mittainen, että voi iloita lukeneensa nuortenkirjan. Vähän lukevalle se kokemus, että jes, mä luin kirjan alusta loppuun, voi olla tosi tärkeä.”

Tuottelias kirjoittaja

Heidi Silvanin kirjat syntyvät päivätyön ohessa, lomilla ja kirjoitustauoilla.

”Tekstiä syntyy yleensä yllättävänkin helposti. Tai ainakin silloin, kun se ei ole järkyttävää rämpimistä”, Silvan nauraa.

Heidi Silvanin koti on ollut Oulussa tai Oulun seudulla lähes aina. Kirjailijaksi Silvan halusi jo lapsena. Tyttökirjat John Lennon minussa, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos sekä teatterimaailmaan sijoittuva Tippi-sarja ovat keränneet mukavasti lukijoita. Viime vuoden Puhu, Nelli, puhu -teoksen jälkeen lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen nimesi Silvanin tyttökirjallisuuden komeetaksi. Tämä on tutkijalta paljon sanottu. 

Nyt Silvan halusi kuitenkin ottaa haltuun myös pojille kirjoittamisen.

”Omasta mielestäni pojille ja varhaisnuorille on tarjolla paljonkin erilaista luettavaa. Mutta tunnistin kyllä huolen ja ajatuksen. Ja nuorille pojille olisi hyvä olla tarjolla erilaista luettavaa niin paljon kuin mahdollista. Mitä enemmän on tarjontaa, sitä todennäköisempää on, että jokainen löytää jotakin mieleistä luettavaa ja se voi avata tien lukemiseen myöhemminkin.”

Hyötyä ja huvia

Mutta palataanpa vielä hetkeksi ruutujen pariin.

Heidi Silvan on nähnyt nuorten puhelimen käyttöä myös työskennellessään yläkoulussa ja lukiossa opettajana.

”Puhelimista ja älylaitteista on paljon etuja ja hyötyjä. Tieto on aina läsnä ja saatavilla. Jos tunneilla puhelimet ovat esillä muuten kuin opetuskäytössä, toki ne ovat ongelma. Mutta jos ruutuja osataan hyödyntää tiedon etsimiseen, työstämiseen ja soveltamiseen, en näe sitä ongelmana. Etäaikoina myös yhteydenpito on ollut kovasti älylaitteiden varassa.”

Viitisen vuotta sitten yläasteella älylaitteet olivat vielä uusi ja jännittävä juttu siinä määrin, että niiden kanssa oli ongelmia. Pari vuotta sitten lukiossa Silvan ei ongelmaa enää ainakaan omilla tunneillaan havainnut.

”Se, että joku pelaa, ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi koukussa ruutuun. Pelaaminen voi olla harrastus tai pään tyhjäystä, yksi mukava puuha muiden joukossa. Niin kauan kuin pelaaminen on itsellä hallinnassa, kaikki on ok.”

Entä miten kirjailija itse rentoutuu? Yllättävää kyllä, yksi rentoutumismuoto on myös pelaaminen.

”Kun pelaan, pystyn rentoutumaan. Jos esimerkiksi uusi kirja on tekeillä, se saa rauhassa hautua takaraivossa enkä itse ajattele yhtään mitään. Se rentouttaa!”

Peli-innostus on huomattu myös perheessä.

”Sain yhtenä vuonna äitienpäivälahjaksi pojaltani Nintendo Switchin. Se oli paras lahja ikinä! Tosin poika saattoi antaa sen siksi, että saisi oman pelilaitteensa takaisin, mutta ajatus on tärkein! Kaikki voittivat”, Silvan hymyilee.