Siirry suoraan sisältöön

Kierrätys kuuluu jouluun: Pakkausten lajitteluvinkit vuodenvaihteeseen

29.12.2020

Joulunaika tuo monelle iloa, herkkuja ja lahjoja – samalla se tuo koteihin myös normaalia enemmän pakkausjätettä. Pakkausten palauttamisessa kannattaa ennakoida ruuhkat ja poikkeusaikataulut keräyspisteillä.

Kodin pakkausjäte päätyy nykyisin entistä paremmin kiertoon. Vuonna 2018 pakkauksista kierrätettiin jo 70 prosenttia. Se näkyy erityisesti pakkauskierrätyksen sesonkiaikoina, kuten jouluna, jolloin kierrätyspisteillä on kuhinaa.

Juhlakauden kiireistä huolimatta on tärkeää muistaa, että kierrätys kuuluu myös jouluun. Pakkausjätteet on fiksua viedä ekopisteelle hyvissä ajoin ennen joulua tai vaihtoehtoisesti odottaa selkeästi pyhien yli.

”Pyhien aikaan kannattaa suosia esimerkiksi Rinki-ekopisteitä, joissa on kartonki- ja muovipuristimet, sillä niihin mahtuu moninkertaisesti enemmän pakkauksia kuin tavallisiin keräyssäiliöihin. Korona-aika on lisännyt verkkokauppatilauksia, mikä näkyy varsinkin kartonkipakkausten kasvavassa määrässä. Isot pahvilaatikot on aina litistettävä, jotta ne eivät aiheuta puristimien tukkeutumista eivätkä vie turhaa tilaa keräysastioissa”, kertoo Ringin operatiivinen johtaja Pertti Tammivuori.

Ruskon jätekeskuksen Oivapiste on Oulun seudun suurin ekopiste. Sinne voi viedä hyötyjätteitä, kuten paperia, kartonkia, metallia tai lasipakkauksia. Ekopisteistä poiketen Oivapisteelle voi viedä maksutta myös tietotekniikkaa, kodin sähkölaitteita ja vaarallisia jätteitä, auton renkaita ja akkuja. Myös luonnon joulukuuset voit viedä maksutta Oivapisteelle. Oivapisteellä ei oteta vastaan muovipakkauksia. Kuva: Ruskon jätekeskuksen Oivapiste

Lajittelu on helppoa

Tyhjien pakkausten lajittelu on fiksu ja kannattava ilmastoteko, sillä kierrätykseen päätyvästä materiaalista jalostetaan uusia tuotteita tai pakkauksia.

Oulun seudulla kaikissa vähintään neljän huoneiston taloyhtiöissä on jäteastia kartongille, metallille, lasille ja joissakin myös muoville. Taloyhtiöiden omien jäteastioiden lisäksi kuluttajien käytössä on Rinki-ekopisteitä, joihin voi viedä lajiteltua ja puhdasta kotitalouksien pakkausjätettä. Rinki-ekopisteistä lähes puolet sijaitsevat kauppojen tai kauppakeskusten yhteydessä. Tyhjät pakkaukset voi siis palauttaa kiertoon mutkattomasti päivittäisostosten tekemisen yhteydessä.

Pakkausten lajittelussa olennaista on kysyä itseltään kaksi asiaa: 1. Onko kyseessä pakkaus? 2. Onko se kartonkia, lasia, metallia tai muovia? Jos vastaus molempiin on kyllä, voit palauttaa sen tyhjänä ja puhtaana kierrätyspisteisiin tai kiinteistösi keräysastiaan.

Vinkit lajitteluun:

Konvehtirasiat ja suklaakalenterit: Molemmat kartonkipakkauskeräykseen, sisällä oleva muovikenno muovipakkauskeräykseen.

Joulukukkien kääreet ja lahjapaperit: Joulutähtien, hyasinttien ja muiden joulukukkien muovikääreet sopivat hyvin muovipakkauskeräykseen. Sen sijaan värikkäät kukkien käärepaperit sekä lahjapaperit sisältävät paljon painoväriä ja päällystettä, eivätkä sovellu niin kartongin kuin paperinkaan kierrätykseen. Tämän vuoksi ne lajitellaan polttokelpoiseen jätteeseen.

Glögitölkit ja -pullot: Kartonkisen glögitölkin voi laittaa kartonkipakkauskeräykseen. Jos tölkissä on muovikorkki, se menee muovipakkausten keräykseen. Pantittomat lasiset glögipullot voi laittaa lasipakkauskeräykseen. Jos pullossa on pantti, vie se kaupan pullonpalautusautomaattiin.

Tuikkukuoret ja hautakynttilöiden kannet: Metalliset voi laittaa metallikeräykseen. Hautakynttilöiden muoviset ja lasiset kuoret lajitellaan polttokelpoiseen jätteeseen.

Ulkotulien tinapeltipurkit sekä foliovuoat: Metallikeräykseen voi viedä pakkausten lisäksi myös pienmetallia, kuten kynttilätuikkujen kuoret, ulkotulet ja foliovuoat.  Uuden vuoden tinat kuuluvat kunnan maksuttomaan vaarallisen jätteen keräykseen. Maksuttomia vaarallisen jätteen keräyspaikkoja ovat Kiertokaaren jäteasemat kunnissa ja Oulussa Ruskon jätekeskuksen Oivapiste.

Ruskon aukioloajat: ma–pe: 07–20, la–su: Suljettu

Poikkeukset: Suljettu: 24.-26. 12. ja 1.1.2021, 6.1.2021

Avoinna: 31.12.2020 07–18 ja 5.1.2021 07–18

Lisää lajitteluohjeita löydät aakkosellisesta jätehausta Oulun kaupungin jäteyhtiön Kiertokaaren sivustolta: www.kiertokaari.fi.

-

 

Värikkäät kääre- ja lahjapaperit sisältävät paljon painoväriä ja päällystettä, eivätkä sovellu niin kartongin kuin paperinkaan kierrätykseen. Tämän vuoksi ne lajitellaan polttokelpoiseen jätteeseen. Kuva: Carita Forsman

Lue myös

Lue lisää aiheesta