Siirry suoraan sisältöön

Kierikissä kokeillaan parhaillaan kivikauden arkipäivän talviasumista

21.2.2020

Yli-Iin Kierikkikeskuksen kivikauden kylässä on parhaillaan menossa kokeilu, jossa kansainvälinen ryhmä testaa kivikauden kylän talviasuttavuutta.

Kierikin kivikauden heimossa on mukana kymmenen kansainvälistä osallistujaa, joista lähes kaikki ovat kokeneita eränkävijöitä muun muassa Hollannista, Yhdysvalloista, Belgiasta, Irlannista ja Portugalista.

Päällikkönä toimii maailmankansalainen, kivikauden nainen, Lynx Vilden, joka on muun muassa Yhdysvalloissa järjestänyt erilaisia luonnossa selviytymiskursseja. Hän oli Kierikissä jo kesällä vuonna 2018 opettamassa kädentaitoja kivikaudesta kiinnostuneille.

”Kierikki on paras!”, hän nauraa. Vilden on itse asiassa Yli-Iissä jo kolmatta kertaa.

Maailmankansalainen Lynx Vilden odotti innokkaasti viikkoaan talvisessa kivikauden Kierikissä. "Yhteisön tuki on erittäin tärkeää", hän sanoo.

”Olen ollut kerran aikaisemmin Yhdysvalloissa samankaltaisessa kokeilussa, mutta olin silloin yksin. Voin kertoa, että kokemus oli hirveä”, hän muistelee.

Hirveäksi viikon teki se, ettei Lynxillä ollut heimon tukea ympärillään.

”Se oli todiste siitä, että ihmisen on hankala selvitä vaativista luonnonolosuhteista yksin. Silloin oli parisenkymmentä astetta pakkasta, enkä saanut tulta syttymään käsineiden kanssa, koska tuliporan käyttäminen oli vaikeaa. Jos minulla olisi ollut ryhmän tuki mukanani, olisimme voineet vaihtaa tulentekovuoroja keskenämme”, hän selvittää.

Paleoliittinen ruokavalio

Kansainvälinen ryhmä saapui Kierikkiin torstaina 20. helmikuuta. Heitä vastaanottamassa oli tietysti Kierikin intendentti Leena Lehtinen ja museolehtori Sami Viljanmaa.

Leiriläisten pyynnöstä paikallinen poroisäntä Jarmo Kynkäänniemi oli pyydetty paikalle teurastamaan poron, josta heimolaiset saivat ravintoa sekä työkaluja ja asusteita. Kaikki sujui asianmukaisesti ja nopeasti.

”Jokaisen poromiehen on osattava hätäteurastustaidot, vaikka nykyisin teurastamot hoitavat kaiken automaattisesti”, hän selittää.

Leena Lehtinen kertoo, miten arvokasta itse asiassa on, että Yli-Iin alueella on vielä poronhoitoa.

"Se on elinkeinona todella vanhaa perua", hän sanoo.

”Ja nämä meidän poronhoitotaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle”, lisää Kynkäänniemi.

Teurastetusta porosta otettiin talteen kaikki; koparoista sarviin, mitään ei heitetty pois.

”Luulen, että pärjäämme tällä lihalla koko viikon. Lisäksi tietysti syömme esimerkiksi marjoja ja kalaa. Yritämme tehdä luista kalastusvälineitä ja muita työkaluja. Näistä poron koparoista ajattelin tehdä lusikoita”, esittelee Lynx Vilden.

Hollantilainen Steven Dirven tietää miten monikäyttöinen on poron mahalaukku.

Lapset sopeutuvat aikuisia paremmin

Ryhmän nuorimmainen on 2-vuotias suomalais-norjalainen Tindra-tyttö.  

”Useimmiten lapset sopeutuvat aikuisia paremmin, minullakin on ollut oma tyttäreni mukana joissain aiemmissa kokeiluissa, ilman mitään ongelmaa”, sanoo Vilden.

Tindra-tyttö on ollut isänsä Roni Öhmanin kanssa aiemminkin samantyyppisillä leireillä.

”Päätimme tulla tänne Tindran kanssa kaksistaan, hänen äitinsä jäi muiden lasten kanssa kotiin”, kertoo Öhman, joka on ammatiltaan eräopas ja erikoistunut erilaisiin muinaistekniikoihin, muuan muassa nahan parkitsemiseen ja taljavaatteiden valmistamiseen.

”Eräoppaaksi opiskellessa heräsi kiinnostus, miten voisi elää enemmän luonnon kanssa yhteydessä. Kolme vuotta sitten muutin Norjaan ja siellä tämä intohimo vain voimistui”, hän kertoo.

”Minä ja Tindra nukumme sitten yön lämpimän kettupeiton alla, jonka olen itse valmistanut”, Roni Öhman sanoo ja viittoo kivikauden asumuksen yläparrella roikkuvaan taljaan.

 

Ihmiset vieraantuneet luonnosta

Heimossa on myös mukana suomalainen muinaistekniikan artesaani Miika Vanhapiha, joka tiedetään Karhun kansa -yhteisön keulahahmona.

”Tietysti kun nykyajan ihminen heitetään tällaisiin olosuhteisiin, se tuo haasteita. Meillä ei ole sitä samaa sukupolvien mukana tullutta, pitkää tietoa ja varmuutta”, hän sanoo.

”Itse aion henkilökohtaisesti testata, miten pärjään ilman housuja tai miten tämä kiviveitseni kestää näitä talvisia olosuhteita”, hän selittää.

Koko kymmenhenkinen porukka aikoo nukkua samassa tilassa.

”Ihan energiakulutussyistä. Ei mene lämpö harakoille”, sanoo Vanhapiha.

Hän tietää, miten hyvää luonto tekisi ihmisille.

”Ihmisillä on nykyään krooninen luontopuutostila. Olemme tottuneet elämään niin teknologisessa maailmassa, että kaiken sen poisjättäminen, ja elämän yksinkertaistaminen, tuo ajatukset todellisten ja yksinkertaisten asioiden äärelle. Moni vaiva jäisi ihmisiltä pois, jos voisimme palata luonnonolotilaan”, Miikka Vanhapiha miettii.

Miika Vanhapiha tietää, miten vieraantuneita nykyajan ihmiset ovat luonnosta.

Huomiot talteen jatkotyöskentelyä varten

Tämän kymmenhenkisen ryhmän on määrä asua Kierikin kivikautisessa kylässä 28. helmikuuta asti, ja intendentti Leena Lehtinen kokoaa ryhmän huomiot ja kokemukset jatkotyöskentelyä varten ylös.

”Haluamme selvitellä kivikauden talviasumisen reunaehtoja ja miten ihmiset siellä pystyvät selviytymään. Ehkäpä pystymme jatkossa järjestämään talvisia yöpymisiä kivikauden kylässä myös matkailijoille,” kertoo Lehtinen.

Kierikki ry sai vuosi sitten 15 000 euroa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä kivikautisten yöpymiskokeilujen järjestämiseen. Viime kesänä Kierikin Muinaistulien öiden yhteydessä järjestetyt ensimmäiset kesäyöpymiset olivat erittäin suosittuja.

”Kyse on kuitenkin museoalueesta, eli yöpymisten tulee jatkossakin olla erittäin tarkoin ohjattuja tai valvottuja”, lisää Lehtinen.

Tulevan viikon aikana Kierikissä järjestetään myös torstaina 27. helmikuuta kaikille avoin puu- ja perinnerakennusten korjausseminaari, jonne on ilmainen linja-autokuljetus Oulusta.

kivikauden kylässä eletään arkea
Pikku-Tindra elää kivikauden kylässä niin normaalia arkea kuin nykyolosuhteissa on mahdollista. Isä-Roni on kokenut eränkävijä. Kuvaaja: Minna Mäki-Heikkilä.

Liittyvät sisällöt

Lue myös