Siirry suoraan sisältöön

Kesäpäivän rauhoittavat elämykset - vielä ehtii!

29.7.2020

Oulun rannat ovat mainio ympäristö vielä loppukesäiseen rentoutumiseen. VisitOulun Elämysten olohuoneesta voit varata esimerkiksi melontaretken suiston siimekseen tai löylyt Oulujoella.

Lämpimän kesäpäivän kunniaksi Koivurannan saunalautan löylyjä on yleisellä saunavuorolla lähtenyt kokeilemaan Kalle Hotakainen isänsä Petri Koivukankaan sekä isovanhempiensa Maija ja Kalevi Koivukankaan kanssa.

Kolmen sukupolven uimataituripoppoo päätti viimein hyödyntää joululahjaksi saadun lahjakortin.

”Me ollaan vesipetoja”, Kalle Hotakainen huudahtaa polskiessaan Oulujoessa.

Yleinen saunavuoro lautalla on maanantaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Silloin saunomaan voi tulla ilman ennakkovarausta.

Saunalautalle mahtuu kerrallaan kolmestakymmenestä neljäänkymmentä ihmistä. Saunojien määrä on korona-aikana pyritty pitämään parissakymmenessä.

Koivurannan saunalautan yrittäjä Antti Smal summaa, että kesä on sujunut yllättävän hyvin.

”Kyllä ihmiset ovat löytäneet saunomaan, kun rajoituksia purettiin kesäkuun alussa. Yksityisristeilyjä on varattu oikeastaan kaikille kesäviikonlopuille.”

Yksityistilaisuuksien varaustilanne seuraavalle viikolle tarkistetaan keskiviikkoisin ja vapaina päivinä järjestetään vakioaikojen lisäksi ylimääräisiä yleisiä saunavuoroja.

Katja Karjalainen (edessä) ja muu melojajoukko suuntasi kajakeilla Oulujoen suistoon. Juho Huhtalo (Karjalaisen takana) huolehtii, että osallistujat pääsevät turvallisesti matkaan.

Maanantaina melotaan

Heinäkuisena maanantaina Oulun teatterin takana kuhisee, kun Oulun melontakeskuksen järjestämä maanantaimelonta on alkamaisillaan.

Anna Hackzellin, Pilvi Vanteen ja Katja Karjalaisen muodostama naistrio on hilpeällä mielellä.

”Monta kertaa yritimme osallistua tähän, mutta emme mahtuneet mukaan. Nyt onnisti”, kolmikko iloitsee.

Maanantaimelonnassa ensikertalainenkin pääsee sujuvasti jutun juoneen kiinni. Kuivalla maalla käydään ensin perustekniikkaa läpi ja tutustutaan välineisiin.

Kun aakkoset ovat hallussa, joukko lähtee yksi kerrallaan vesille ohjaajien avustamina. Kaikki pääsevät sujuvasti matkaan ja rauhallinen maanantai-illan seikkailu alkaa.

Pilvi Vanne (vas.), Katja Karjalainen ja Anna Hackzell lanteillaan kajakin suojapeitteet. Melontavarusteet saa järjestäjältä. Riittää, kun mukaan ottaa oman vesipullon ja säänmukaiset vaatteet sekä reippaan mielen.

Oulun melontakeskuksen kesä on ollut vilkas, sillä ihmiset tutustuvat nyt ahkerasti luontoon. Melontakeskuksen Harri Rautava kertoo, että oululaiset saattavat yllättyä, kuinka uudenlaisia näkymiä jokisuistosta paljastuu.

”Se on iso elämys. Voisi väittää olevansa vaikkapa Kuhmossa, mutta oikeasti onkin ihan kivenheiton päässä kaupungin hälinästä. Suisto on ainutlaatuinen kokemus. Missään muualla maailmassa ei ole tällaista luonnonrauhaa näin lähellä kaupungin keskustaa”, Rautava sanoo.

 

Annina Tukia (vas.) maalaa oululaisen Lovi-brändin lintuhahmoa. Johanna Lumila valmistaa taulua tuftaustekniikalla, jossa langalla ikään kuin maalataan kuva.

Kokeile käsillä tekemisen rauhoittavaa vaikutusta

Elämyksiä Oulussa riittää myös kuivalla maalla koettavaksi. Viileämpiin ja sateisempiin kesäpäiviin Elämysten olohuoneesta löytyy esimerkiksi Taito Pohjois-Pohjanmaan tarjoamia työpajoja, joissa saa päästää luovuuden irti.

Lovi-työpajassa maalataan vesiväreillä puulevylle ja maalatuista palasista kootaan hahmoja, esimerkiksi lintuja ja koiria.

”Viime viikolla meillä oli täällä kahdestaan äiti ja lapsi Lovi-pajassa. Lapsi innostui valtavasti ja teki aivan upean labradorinnoutajahahmon ihanissa väreissä”, kertoo Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:n kurssien ohjaaja Johanna Lumila.

Lovi-työpaja järjestetään joka päivä kello 12. Mukaan pääsee, kun ilmoittautuu päivää aiemmin. Työpaja toteutuu, vaikka ilmoittautuneita olisi yksi.

”Voi antaa itselleen hetken irtioton ja luovuushetken värien parissa. Voi tulla myös vaikka oman perheen kesken”, Lumila vinkkaa.

Tuftaus puolestaan on vanha tekniikka, jolla on aiemmin tehty esimerkiksi mattoja. Tuftausneulalla lankaa pujotellaan taustakankaaseen ja näin muodostuu kuva, jossa voi käyttää eri värejä.

Meidän Oulu -tarinat kertovat oululaisten yrittäjien, palvelutuottajien ja tapahtumajärjestäjien kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä nopeasti muuttuneissa olosuhteissa. Meidän Oulu kannustaa oululaisia pitämään paikallisten puolta.

Juttusarjan toteutuksesta vastaa BusinessOulu.

-

 

Lautalla saunomisen ja joessa pulikoimisen jälkeen olo on mahtava, toteavat Maija, Petri ja Kalevi Koivukangas sekä seurueen juniori Kalle Hotakainen. Kuvat: Sanna Häyrynen

Lue myös

Lue lisää aiheesta