Siirry suoraan sisältöön

Kesän Sauna avautuu huomenna lauantaina - koronarajoitusten purku osuu kreivin aikaan

14.5.2021

Oulun, ellei maailman parhaisiin, löylyihin pääsee toukokuussa saunomaan viitenä päivänä viikossa. Ensimmäiset yleisölöylyt heitetään jo huomenna lauantaina. Kesällä sauna on auki päivittäin ja kausi jatkuu säiden salliessa pitkälle syksyyn. Sauna on auki aktiivisten talkoolaisten ansiosta.

Kesän Sauna on monelle oululaiselle varma kesän merkki ja saunan piipusta nousee jo savu, kun Kesän Saunan hallitus kokoontuu lautalle kokoustamaan ja suunnittelemaan saunan avausta.

Minna Koivunen lämmittää saunaa tottunein elkein. Kolme ensimmäistä kesää meni saunalautan asiakkaana, viimeiset neljä kesää Koivunen on kuulunut aktiivisten talkoolaisten porukkaan ja nyt lisäksi hän lupautui Kesän Saunan hallitukseen.

“Meitä on noin 40 talkoolaista, jotka pyöritämme Kesän Saunaa. Aktiivisimmat tekevät noin  20 - 30 vuoroa kesässä, mutta kaikkia tarvitaan, myös niitä, jotka tekevät yhden vuoron kesässä. Aluksi ajattelin, että osallistun parhaiten maksavana asiakkaana. Sitten halusin mukaan talkoolaiseksi ja tämä on ollut niin antoisaa, että nyt olen mukana hallituksessakin”, kertaa Koivunen.

“Talkoolaisena olen oppinut ihan kaikenlaista tekemistä. Kunnostamme yhdessä saunaa ennen kuin lautta tuodaan paikalleen Tuiran uimarannalle. Ennen en ymmärtänyt työkaluistakaan mitään, mutta talkoissa olen oppinut, miten ruuviväännintä käytetään. Nyt jopa mietin, pitäisikö hankkia sellainen itsellekin”, Koivunen nauraa.

"Peseytymistä varten lämmitetään vesipata, jos Oulujokeen pulahdus on liian raitis kokemus", näyttää Minna Koivunen.

Talkoolaisena osaksi yhteisöä

Kesän Saunan vapaaehtoiset pitävät yhtä saunakauden ulkopuolellakin.

”Kesän Saunan ollessa talviteloilla sauna lämpiää silloin tällöin talkoolaisille myös talvella, vaikka silloin tehdään pääosin saunan kunnostustöitä”, paljastaa Jussi Pöllä.

“Porukka on niin mukava, että haluamme pitää yhteisön hyvää meininkiä yllä myös kauden ulkopuolella. Olemme käyneet talvella Tuirassa avantouimassa ja tietysti vierailemme myös muissa mukavissa saunakohteissa. Viimeksi olemme käyneet saunomassa Vatungissa ja Linnakalliolla”, viidettä vuotta talkoolaisena toiminut Pöllä kertoo.

Kesän Saunan talkoolaiseksi pääsee kouluttautumalla lämmittäjäksi. Seuraavan kerran talkoolaisia koulutetaan 22. toukokuuta ja 2. kesäkuuta. Lämmityskursseille voi ilmoittautua Kesän Saunalla ja kursseille otetaan vain viisi uutta talkoolaista kerrallaan, joten mikäli mielii mukaan toimintaan, kannattaa varata oma koulutuspaikka nopeasti. Lisätietoja kursseista Kesän Saunan verkkosivuilta.

Kesämökkifiilis keskellä kaupunkia

Minna Koivusella ei ole omaa mökkiä, joten puuhastelu Kesän Saunalla korvaa kesämökkeilyn - tosin ilman halkosavottaa tai huussin tyhjennystä. Lämmityspuut tulevat lautalle Kestävän kehityksen keskukselta valmiina, lämmittäjien tehtäväksi jää kuljettaa puut rannasta lautalle.  

“Ihmisten kohtaaminen ja meidän talkoolaisten yhteisöllinen fiilis tekee tästä minulle mieluisan harrastuksen. Kesän Sauna on ehdottomasti parasta Oulun kesässä ja tietysti sauna on ihan mahtava. En edes tiennyt, että sauna voi olla näin miellyttävä kokemus, löylyt on niin hyvät”, Koivunen kehuu.

“Ongelmia ei juurikaan ole ollut, kyllä ihmiset tulee saunaan aina niin hyvällä fiiliksellä. Ennen koronaa otimme kerrallaan noin 20 - 30 henkeä saunomaan ja lauantait olivat perinteisesti ruuhkaisimmat päivät. Tulemme huomioimaan rajoitukset ja saunaan pääsee rajoitettu määrä asiakkaita vallitsevien rajoitusten mukaisesti. Jonoja varmasti syntyy, mutta olemme lisänneet aukioloa”, Pöllä huomauttaa.  

Kesän Saunaan pääsee 7 euron kertamaksulla ja saunoa saa niin pitkään, kuin haluaa. Myynnissä on myös kuuden kerran sarjalippuja 30 eurolla ja vanhat käyttämättömät sarjaliput kelpaavat saunalle edelleen. Kesän Saunan taustalla toimii Oulun Rantasaunaseura ry, jonka jäseneksi liittymällä voi myös tukea oululaista saunakulttuuria ja Kesän Saunan toimintaa.

Kesän Saunan aukioloaikoja päivitetään saunan verkkosivuilla, joten mikäli mielit saunomaan kesän aikana, kannattaa sivut ottaa seurantaan.

Jussi Pöllä on valmiina Kesän Saunan lämmitykseen, lähdössä on viides vuosi saunan lämmittäjänä. Kuvat: Anne Laurila

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta