Siirry suoraan sisältöön

Kesäistä tekemistä koko perheelle

11.6.2020

Oulun kaupunki ja Lintulammen asukasyhdistys järjestävät yhteistyössä kesän aikana maksuttomia liikuntatapahtumia. Perhepuistojumpassa kaikenikäiset lapset pääsevät opastetusti kokeilemaan uusia liikuntalajeja.

Aamupäivän aurinko paistaa lämpimästi Höyhtyän Sorsapuistoon, jossa Oskari Pekkala levittelee erilaisia urheiluvälineitä ympäri sorakenttää. Lintulammen asukasyhdistyksellä työskentelevä liikuntaneuvoja valmistautuu perhepuistojumppaa varten.

”Näissä perhepuistojumpissa on ideana se, että lapset saavat vanhempien kanssa tulla kokeilemaan erilaisia välineitä ja tutustumaan liikuntaan”, Pekkala selittää.

Perhepuistojumppia järjestetään kesän aikana puistoissa Höyhtyällä, Nokelassa ja Kaukovainiolla.

Pekkala on toiminut liikuntatapahtumien vetäjänä jo usean vuoden ajan. Tänä kesänä ihmiset tuntuvat Pekkalan mukaan olevan erityisen kiinnostuneita tulemaan ulos liikkumaan.

”Ihmiset ovat kevään jälkeen halunneet tulla ulos kodeistaan”, Pekkala sanoo. ”Me pyrimme kuitenkin pitämään tämän hetkisen tilanteen koko ajan mielessä. Välineitä levitellään sillä tavalla, ettei isokaan porukka ole täällä ihan sumpussa.”

Oskari Pekkala opastaa frisbeegolfin saloihin. 

Monipuolinen valikoima

Aapeli Klami on tullut äitinsä Marika Klamin kanssa kokeilemaan perhepuistojumpan tarjontaa jo toista kertaa tälle kesälle.

”Kävimme viime viikolla ensimmäisen kerran”, Klami kertoo. ”Aapeli innostui silloin erityisesti mölkystä.”

Aapeli on erityisen kiinnostunut numeroista, jonka takia hän kutsuu mölkkyä tuttavallisemmin nimellä ”numeropeli”. Klamin mukaan heti ensimmäisestä perhepuistojumpasta kotiin päästyään Aapeli halusi pelata lisää numeropeliä.

”En olisi edes itse hoksannut, että hän innostuisi siitä niin paljon, jos hän ei olisi saanut kokeilla sitä täällä”, Klami naurahtaa. ”Täällä pääsee kokeilemaan erilaisia lajeja, joista lapset voivat innostua kotonakin.”

Klami kannustaa muitakin perheitä testaamaan, mitä perhepuistojumppa tarjoaa.

”Nimi saattaa olla vähän harhaanjohtava”, hän sanoo. ”Luulin itsekin aluksi, että tänne otetaan oikein matot mukaan ja jumpataan. Mutta eihän tämä suoranaisesti jumppaa ole. Tänne on mukava tulla kokeilemaan uusia liikuntalajeja.”

Liikuntavälineitä löytyy laidasta laitaan kaikenikäisille lapsille kokeiltavaksi. Niitä on niin paljon, että kun Aapelilta kysytään, mikä hänen lempilajinsa on, ei hän osaa valita.

”Puistojumppa!” huudahtaa Aapeli lopulta.

Avoimia liikuntatapahtumia kesällä:

Mäntylä-Kaukovainio-alue:

Maanantai

  • Perhepuistojumppa klo 10.00 Nokelan veturipuisto
  • Lasten sähly klo 13.00 Lintulan kentän kaukalo
  • Perheliikuntaryhmä klo 17.30 Mäntylän päiväkodin piha
  • Aikuisten kuntopiiri klo 19.00 Mäntylän kenttä

Keskiviikko

  • Perhepuistojumppa klo 10.00 Sorsapuisto
  • Lasten jalkapallo klo 13.00 Karjasillan koulun kenttä
  • Perheliikuntaryhmä klo 17.30 Kainuunpuiston leikkipaikka
  • Aikuisten kuntopiiri klo 19.00 Karjasillan koulun kenttä

Torstai

  • Perhepuistojumppa klo 10.00 Kainuunpuiston leikkipaikka
  • Lasten liikuntakerho klo 13.00 Kaukovainion urheilukenttä
  • Perheliikuntaryhmä klo 17.30 Lintulammen koulun piha
  • Aikuisten kehonhuolto klo 19.00 Kainuunpuiston kuntoilupaikka

Lasten ryhmät toimivat kesä-heinäkuun ajan ja aikuisten ryhmät kesäkuun ajan.

Ikäihmisten liikuntaryhmät: 

Maikkula

  • Maikkulan koulun hiekkakenttä
  • Kokoontuminen monitoimitalon (Kangaskontiontie 3) edessä
  • ma 22.6. klo 10

Rajakylä

  • Talvikkipuiston yleisurheilukenttä
  • Kokoontuminen huoltorakennuksen (Tervakukkatie 54) edessä
  • to 25.6. klo 10

Intiö

  • Upseerinkadun puisto
  • Kokoontuminen Intiön hoivakodin (Upseerinkatu 2) edessä
  • pe 26.6. klo 10

Yökoris Kuusisaaressa:

  • 11.6. klo 17-20
  • 12.6. klo 18-21
  • 13.6. klo 18-21

Yökoris-toiminta on avointa kaikista taustoista tuleville nuorille ja nuorille aikuisille.

Kiiminki ja Ylikiiminki: 

Asahia

  • Senioritalon nurmialueella
  • pe 5.6., pe 12.6. ja to 18.6. klo 10

Senioreiden kuntosaliopastusta

  • Kimmokkeella ma 15.6. klo. 8–9
  • Seniorikortti

Come On Fit salilla ti 16.6. klo. 10–11

  • Seniorikortti

Kesäporttis erityislasten ja -nuorten liikuntakerho

  • Ponnonmäen kentällä klo 17.30–18.30
  • ke 3.6., 10.6. ja 17.6.
  • Ilmoittautuminen p. 050 3796711

Bocciaa

  • Ylikylän koulun kentällä                    
  • Lisätietoja ajasta yms. p. 040 3525896

Asahia

  • Harjunkaaren koulun beach volley kentän luona
  • maanantaisin 8.6. ja 15.6. klo 13

Haukipudas: 

  • Perheliikuntapäivät pidetään 22.–26.6. ma–pe klo 10–14, jolloin liikutaan, pelaillaan ja leikitään Jatulissa ja sen lähiympäristössä. Kulku Jatuliin tenniskentän puoleisesta ovesta.
  • Juhannusviikolla Jatulissa järjestetään tenniksen kokeilumahdollisuus. Ohjaajat ovat paikalla antamassa vinkkejä klo 10–14.
     


 

 

Pieni poika seisoo kahden värikkään ämpärin päällä.
Aapeli Klami on innostuneena kokeilemassa uusia urheiluvälineitä. Kuvat: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta