Siirry suoraan sisältöön

Kaupunkilaisilta kysytään kehittämisehdotuksia avoimuudesta ja esteettömyydestä

30.4.2020

Oulun kaupunki kysyy kaupunkilaisilta palvelujensa viestinnän ymmärrettävyydestä, avoimuudesta ja esteettömyydestä. Nyt halutaan, että Oulu tuntuu kaikille asukkailleen omalta kaupungilta.

Kaupunkilaisilta saatava tieto koetaan arvokkaaksi, kun palveluja järjestetään. Kokemusasiantuntijoiden eli palvelujen käyttäjien kokemukset täydentävät kaupungin asiantuntijoiden tietoa käytännöllisellä tavalla.

”Kaupunki ei voi tehdä kaikkea tarvittavaa yksin. Siksi esimerkiksi tämä Oulu-apu sekä kaikki muu järjestöjen ja yksittäisten ihmisten tuki on kullanarvoista”, sanoo kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori Merja Niemelä.

”Esimerkiksi kaupunginosissa tiedetään parhaiten mitä siellä tarvitaan. Kaupunki voi tarjota mahdollisuuksien mukaan resursseja kuten tiloja. Yhdessä tekeminen myös lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä”, Niemelä muistuttaa.

Kyselyn vastauksia hyödynnetään

Oulun kaupunki kysyy kaupunkilaisilta palvelujensa viestinnän ymmärrettävyydestä, avoimuudesta ja esteettömyydestä.

Kun kysely päättyy, pyritään annettuja vastauksia toteuttamaan tiettyyn rajaan asti.

Kyselyn toimenpiteiden toteutuksesta vastaavat kaupungin eri palveluiden asiantuntijat. Esimerkiksi esteettömyyskoordinaattorin asiantuntemusta on hyödynnetty kyselyssä.

”Saavutettavuden ja palvelujen käytettävyyden suhteen pitää muistaa, että me kaikki vanhenemme tai voimme jo huomenna kuulua johonkin erityisryhmään”, Niemelä huomauttaa.

Kysely liittyy kaupungin avoimen hallinnon toimintasuunnitelman laatimiseen. Kyselyyn vastaaminen vie muutamia minuutteja. Vastaamisaikaa on 12. toukokuuta asti.

https://www.otakantaa.fi/fi

Kaupunkilaisilta on kysytty esimerkiksi budjetointiin, avoimuuteen ja viestinnän ymmärrettävyyteen liittyviä asioita ja miten niitä voitaisiin parantaa. Kuva: Sanna Krook

Lue myös