Kaupunki järjestää yhdistyksille järjestöavustusillan – keskustelussa hyvinvoinnin edistämisen avustukset 182 000 euron määrärahalle
Kaupunki tukee yhdistyksiä ja järjestöjä toiminnassa, joka edistää oululaisten hyvinvointia. Millä perusteilla kaupungin 182 000 euron avustusmääräraha pitäisi jakaa? Siitä keskustellaan tiistaina 28. helmikuuta järjestöavustusillassa Aleksinkulmassa.
Kaupunki järjestää yhdistyksille järjestöavustusillan, jonka tarkoitus on kuulla Oulussa toimivien yhdistysten ja järjestöjen näkemyksiä hyvinvoinnin edistämisen avustuskriteereistä.
Illan aiheena on 182 000 euron avustusmääräraha, joka on siirtynyt vuonna 2023 hyvinvointipalveluilta sivistys- ja kulttuuripalveluille. Tilaisuus järjestetään yhteisötalo Aleksinkulmassa (Aleksanterinkatu 9) tiistaina 28.2.2023 klo 17.00–20.00.
”Haluamme keskustella yhdistystoimijoiden kanssa siitä, millaiset kriteerit avustuksissa olisivat yhdistysten ja oululaisten hyvinvoinnin edistämisen kannalta järkeviä. Pyrimme tekemään avustuksista mahdollisimman vaikuttavia ja niiden hakemisesta hakijalle mutkatonta”, avaa Pirjo Nikula, joka on Oulun hiljattain valittu hyvinvoinnista, kotoutumisesta ja osallisuudesta vastaava johtaja.
Nikula on mukana tilaisuudessa vastaamassa hyvinvoinnin edistämisen palvelualueeseen liittyviin kysymyksiin.
Avustukset jakoon kuluvan vuoden aikana
Avustusten haku ja jako on suunniteltu toteutettavaksi kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Oulun kaupungin yhteisötoiminta hallinnoi avustusta.
”Yhdistykset pääsevät nyt järjestöillassa vaikuttamaan siihen, millä perusteilla tätä avustusta jatkossa myönnetään”, yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka sanoo ja toivottaa yhdistystoimijat tervetulleeksi järjestöiltaan.
Osallistujia pyydetään ottamaan tilaisuuteen mukaan oma älylaite. Järjestöavustusillassa on viittomakielen tulkkaus.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.