Siirry suoraan sisältöön

Kaupunginhallitus päätti: Laajala ja Määttä soveltuvuusarviointiin

14.11.2022

Oulun kaupunginjohtajahaku etenee. Kaupunginhallitus päätti maanantaina kutsua soveltuvuusarviointiin Päivi Laajalan ja Seppo Määtän.

Oulun seuraava kaupunginjohtaja on näillä näkymin joko nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala tai valtioneuvoston kanslian osastopäällikkö, ylijohtaja Seppo Määttä.

Kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan kutsua kaksi hakijaa, Laajalan ja Määtän, soveltuvuusarviointiin.

Viime viikolla hakijoita haastatteli kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajien sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan muodostama haastatteluryhmä. Kolmas haastateltu hakija oli viestintäjohtaja Mikko Salmi

Asiaa on määrä käsitellä seuraavan kerran kaupunginhallituksen kokouksessa kahden viikon päästä 29. marraskuuta. Kaupunginjohtajan valinta on kaavailtu tehtäväksi kaupunginvaltuuston joulukuun kokouksessa 12. joulukuuta. Soveltuvuusarvioinnista huolimatta haussa ovat edelleen mukana kaikki hakijat ja suostumuksensa antaneet.

Kaupunginjohtaja Päivi Laajalan meneillään oleva virkakausi päättyy ensi huhtikuun alussa.

Juttua päivitetty 17.11: Lisätty tieto, että haussa ovat edelleen mukana kaikki hakijat ja suostumuksensa antaneet.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Päivi Laajala ja Seppo Määttä ovat edenneet loppusuoralle Oulun kaupunginjohtajakisassa.

Lue myös