Siirry suoraan sisältöön

Kaupungin Karit kohtasivat viimeinkin

12.11.2021

Kahden täyskaima-Karin työpäivää nimisekaannukset piristivät jo yliopistoaikoina. Arkea ovat olleet hairahtuneet sähköpostit, työpöydälle harhautunut tohtorinväitös sekä väärät tapaamispyynnöt.

Asemakaavapäällikkö Kari Nykänen ja tietoturvapäällikkö Kari Nykänen Oulun kaupungilta ovat ennen tätä haastattelua tavanneet ainoastaan kerran, silloinkin hyvin lyhyesti. 

”Taisi olla niin, että Kari piti Ympäristötalon Leeta-kahvilassa esitystä ja moikkasin häntä siinä”, asemakaava-Kari muistelee. 

Onnitteluja kaiman väitöksestä

Kaupungin Karit ovat vaikuttaneet yhtä aikaa myös Oulun yliopistolla. Asemakaava-Kari on tekniikan tohtori arkkitehtuurin yksiköstä ja tietoturva-Kari filosofian tohtori tietojenkäsittelytieteiden laitokselta.

Asemakaava-Kari toimi Oulun yliopistolla vuosina 2005-2017 osa-aikaisena opettajana. Tietoturva-Kari oli aloittanut tietojenkäsittelytieteiden opinnot siellä vuonna 2005 ja jatkoi tohtorin tutkintoon. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2011 ihmisen tietoturvakäyttäytymisestä ja siihen vaikuttamisesta tietoturvakoulutuksella. Yhteensä hänellä on yhdeksän tutkintoa. 

Jo yliopistoaikana sähköpostiosoitteet olivat Kareilla samat ja sekaannukset tavanomaisia. 

”Karin väitös ilmestyi vahingossa työpöydälleni yliopistolla. Minua oli arkkitehtuurin yksikössä johtaja patistellut väittelemään ja näytin tätä toisen Karin pöydälleni ilmestynyttä väitöstä, että tässä se nyt olisi”, asemakaava-Kari muistelee. 

Asemakaava-Karilla on kaupungin työuraa kolme vuotta takana, tietoturva-Karilla 30. 

”Lisäksi kun kaima teki väitöstä tietojenkäsittelystä, sain viestejä ministeriöistä ja poliisilta hyvinkin tuttuun sävyyn, että tuletko hakemaan täältä parkkipaikalta. Vastasin niihin, että kuvailetko itseäsi vai olisiko kyseessä sittenkin toinen Kari Nykänen.” 

Lopulta asemakaava-Karikin väitteli tohtoriksi viime vuonna ilmastotavoitteiden sääntelystä yleiskaavassa. Onnitteluja sai silloin myös tietoturva-Kari. 

Turvallinen väärä osoite: tietoturvapäällikkö

Lisää sekaannusta on tullut siitäkin, että Oulun kaupungilla sähköpostin loppu on ouka.fi ja yliopistolla oulu.fi.  

Oulun kaupungilla Karien sähköpostiosoitteet on erotettu välikirjaimilla eli asemakaava-Karille sähköpostiosoite on kari.p.nykanen(at)ouka.fi ja tietoturva-Karille kari.j.nykanen(at)ouka.fi. 

”Lohduttelen väärään osoitteeseen sähköpostia lähettäviä että jos jollekin väärään osoitteeseen pitää sähköpostia lähettää, niin tietoturvapäällikölle. Hän ei varmasti lähetä niitä eteenpäin”, sanoo asemakaava-Kari.  

Väärään osoitteeseen postia lähettelevät usein pyytelevät kuulemma anteeksi. Asemakaava-Kari kuitenkin on sitä mieltä, ettei siihen varsinaisesti ole aihetta. Virheet ovat inhimillisiä. 

Nimensä puolesta aivan erinomainen ihminen

Päivittäin Kareille saattaa tulla yli 100 sähköpostiviestiä. Puhelut väärälle Karille ovat pieni ongelma, sillä he ennättävät vastaamaan puhelimeen harvoin. 

Tietoturva-Karin mukaan täyskaimatilanne aiheuttaa lähinnä koomisia tilanteita ja keventää työpäivää.

”Joskus voisin esitellä kaimani jossain tilaisuudessa, että ainakin nimensä puolesta kyseessä on aivan erinomainen ihminen”, asemakaava-Kari suunnittelee. 

Tietoturva-Kari lisää, että hän on aina ollut kiinnostunut arkkitehtuurista. 

”Olen myös suunnitellut ja rakentanut talon, johon viimeistelen laajennusta. Näistä asioista voisimme muuten joskus vaihtaa sanan”, Kari Nykänen ehdottaa Kari Nykäselle. 

 

Kaksi Kari Nykästä tapasi vihdoin Oulun kaupungin Ympäristötalolla.
Tietoturvapäällikkö Kari Nykänen (vas.) ja asemakaavapäällikkö Kari Nykänen saattavat tavata vielä toisenkin kerran. Kuvat: Kari Arontie

Lue myös

Lue lisää aiheesta