Siirry suoraan sisältöön

Kaupungin johtoryhmä: Yksityistilaisuuksia voidaan järjestää vain pienimuotoisina

2.2.2022

Oulu kuuluu edelleen koronapandemian leviämisalueeseen. Tilanne on tasoittunut Oulun kaupunginsairaalan sairaalakuormituksen osalta; huolena on kuitenkin henkilöstön koronasta johtuvat poissaolot, altistumiset ja uudelleenjärjestelyt. Kaupungin johtoryhmä suosittelee yksityistilaisuuksien järjestämistä pienimuotoisina.

Rokotukset etenevät hyvin, mutta rokotustahti on hieman hidastumassa. Ensimmäisen rokotteen Oulussa on saanut 89,5 prosenttia yli 12-vuotiaista. Toisen rokotteen osalta luku on 85,6. Kolmannen rokotuksen on saanut 52,4 prosenttia 20-69-vuotiaista. Yli 70-vuotiaista kolmannen rokotteen on ottanut yli 80 prosenttia väestöstä. Oululaisille on annettu kolmansia rokotteita yhteensä noin 90 000 kappaletta.

Uusien tartuntojen määrä on Oulussa aikaisempien viikkojen tasolla noin tuhannessa tapauksessa. Positiivisten näytteiden osuus on edelleen korkea: noin 30 prosenttia näytteistä antaa positiivisen tuloksen.

Vain pienimuotoisia yksityistilaisuuksia

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto poisti yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia koskevan kiellon 1. helmikuuta. Tähän päätökseen nojaten Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut on tehnyt päätöksen koronapassin poistosta ja yleisötilaisuuksien avaamisesta 75 prosentin asiakaspaikkamäärällä 1. helmikuuta alkaen.

Oulun johtoryhmä käsitteli keskiviikkona 2. helmikuuta koronatilannetta ja avin päätöksen mukaisesti poisti yksityistilaisuuksien täyskiellon. Oulun kaupungin johtoryhmä suosittelee, että yksityistilaisuuksia järjestetään vain pienimuotoisina.

Kaupungin johtoryhmä kehottaa kaikkia oululaisia huolehtimaan siitä, että mahdollisimman moni kaupunkilainen saa 3. rokotetta lähiviikkojen aikana. Vain riittävä rokotekattavuus mahdollistaa yhteiskunnan paluun normaaliin arkeen.

Muut ajantasaiset koronaan liittyvät rajoitukset ja ohjeet löytyvät osoitteesta www.ouka.fi/korona.

Edelleen on syytä noudattaa terveysturvallisia käytäntöjä myös yksityistilaisuuksissa. Kuva: Mostphotos

Lue myös

Lue lisää aiheesta