Siirry suoraan sisältöön

Kati Valjus: Onko metrin etäisyys uusi normaali?

11.6.2021

Kati Valjus pohtii Näkökulma-kolumnissaan, mitä korona-aika jättää jälkeensä. Uskallammeko enää spontaanisti halata ystäviämme?

Kun toiveita liki normaalista kesästä nyt elätellään, tulee miettineeksi, millainen on oleva uusi normaali. Millaisia asioita ja ajatuksia se pitää sisällään?

Toivottavasti sen, että jokainen suomalainen osaa nyt vihdoin pestä kätensä. Buffet-pöydistä löytyy toivon mukaan jatkossa aina käsidesit, ja josko nyt vihdoin päästään eroon yleisten vessojen puhaltavista viruslingoista? Saippuaa on aina tarjolla, eikä kaupassa harjoiteta turhaa räpelöintiä.

Ihmiset ovat myös ehkä vuoden koulutuksella oppineet jonottamaan ja odottamaan vuoroaan. Jospa kukaan ei enää tunkisi röyhkeästi jonon ohi kyynärpäätaktiikalla, vaan antaisi reilusti toiselle tilaa. Viimeistään rokotusjonossa olemme nyt ehkä oppineet, että oma vuoro tulee kyllä.

Sitä vain mietin, tuleeko metrin etäisyys kanssaihmisiin olemaan uusi normaali? Ystäviä ei ehkä enää spontaanisti halata kohdatessa ja erotessa. Kavahdanko tästä lähtien aina taaksepäin, kun tarjoilija kumartuu minua kohti, kuten vastikään kävi? Mietinkö, kehtaanko vaihtaa elokuvateatterissa paikkaa, jos joku istuu suoraan eteeni?

Tuleeko kahden paikan lipusta junassa uusi normaali, ja Facebookin Kimppakyyti-palstat kuihtuvat lopullisesti?

En pistäisi pahakseni, jos tästä ajasta jäisi käteen myös elämää mukavoittavia asioita.

Mitä jos kaupungille ei enää mielellään lähdetäkään isoissa seurueissa? Jäädään mieluummin kotiin kuin tavataan muita ihmisiä, moikkaillaan virtuaalisesti vain? Kyläilyrutiinit vanhempien ihmisten luona ovat olleet jäissä, joten tuleeko helposti mieleen, että ehkä he pärjäilevät jatkossakin paremmin ilman visiittejämme?

En pistäisi pahakseni, jos tästä ajasta jäisi käteen myös elämää mukavoittavia asioita. Etätöiden ei pitäisi niitä toivovalle olla enää mahdottomuus työnantajan puolelta, ja ainakin monet, kuivakat kokoukset voisi hyvin siirtää etäalustoille. Ruuan kotiinkuljetus on osoittautunut arjen luksukseksi, joka on varmasti tullut jäädäkseen.

Elävää musiikkia kuulisin jatkossa enemmän kuin mielelläni minulle osoitetussa pöydässä istuen sen sijaan, että seison permannolla tönittävänä. Kuntosalilla ei haittaisi, jos ryhmäliikuntatunnilla toinen ei olisi ihan ihossa kiinni.

Koronan opettamalle ”mee kauemmas” -mulkaisulle voi olla jatkossakin käyttöä. Toivottavasti silti uskallamme vielä päästää läheiset lähelle.

 

Kirjoittaja on freelance-toimittaja ja sanoittaja, joka katselee maailmaa yhteiskuntatieteilijän silmin.

Lue myös