Siirry suoraan sisältöön

Kasvua kehittämässä – Kielo haarautui uudeksi yrityshautomoksi

15.4.2021

Oulu Startup Incubator -yrityshautomon taustajoukoissa on kokeneita oululaisia startup-osaajia, jotka haluavat kannustaa pohjoissuomalaisia yrityksiä kasvamaan. Näin myös luodaan uusia työpaikkoja alueelle.

Kasvuyhtiöihin sijoittavan Kielo Growthin repertuaariin on kuulunut yrityshautomotoiminta eli asiantuntija-avun tarjoaminen yritysten alkuvaiheessa.

Nyt hautomo on eriytetty uudelle tytäryhtiölle, Oulu Startup Incubatorille. Se tarjoaa neuvoja oululaisille ja pohjoissuomalaisille yrityksille.

”Apua saa, kun vain ottaa yhteyttä meihin”, rohkaisee Oulu Startup Incubatorin toimitusjohtaja Heikki Ailinpieti.

Hänen mukaansa hautomon omistajapohjaa tullaan laajentamaan. Oulu Startup Incubator on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.

”Hautomotoiminta ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa lukuun ottamatta muutamaa kansainvälistä toimijaa, niinpä meidän on kehitettävä erilaisia rahoitusmalleja. Voittoatavoittelemattomuus mahdollistaa myös erilaiset yhteiskunnan tukimallit.”

Tällä hetkellä Oulu Startup Incubatorin toimintaa rahoittavat ELY-keskus ja Kielo Growth.

Kasvua kotiseudulle

Yritysrahoitukseen ja toimitilojen tarjoamiseen tätä nykyä keskittyvä Kielo Growth perustettiin vajaat kuusi vuotta sitten, kun Ari Takanen ja Sami Halonen pohtivat, miten Ouluun saataisiin lisää kansainvälisiä kasvuyrityksiä.

Takanen oli myynyt oman startup-yrityksensä Yhdysvaltoihin ja mietti keinoja jakaa osaamistaan paikallisille yrittäjille. Perustamansa Kielon kautta hän on sijoittanut oululaisiin yrityksiin.

”Haluamme, että pohjoissuomalaisuus säilyy yritysten omistuspohjassa”, Takanen sanoo.

Kielon toimitusjohtaja Halonen puolestaan on ehtinyt olla perustajana ja omistajana kaikkiaan yli kolmessakymmenessä yrityksessä. Myös hän pitää tärkeänä, että oululaista ja pohjoissuomalaista omistajuutta kehitetään.

”Kai se on jonkinlaista kotiseuturakkautta”, hän pohtii.

Tätä oululaisen kasvuyritysten luomisen perintöä – Kielon kanssa yhteistyössä – jatkaa Oulu Startup Incubator. Kasvuyritykset hyödyttävät Oulua monella tavalla.

”Uudet työpaikat syntyvät pääsääntöisesti kasvuyrityksiin. Kasvuyritykset tuovat myös verotuloja”, huomauttaa Heikki Ailinpieti.

Hautomosta alusta yhteistyölle

Oululaisilla on yhdessä tekemisen asenne. Oulu Startup Incubatorissa suunnitellaan uusia yhteistyön malleja esimerkiksi BusinessOulun, Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kanssa.

Kielo, InnoOk-osuuskunta sekä BusinessOulun innovaatiopalvelut ovat menestyksekkäästi jo aiemmin yhdessä järjestäneet startup-yrittäjille tapahtumia. Pari vuotta sitten nähtiin esimerkiksi yhteinen innovaatiovalmennussarja, joka keräsi yli sata osallistujaa.

”Valmennus oli monelle hyvin voimaannuttava. Ihmiset saivat draivia hakea uusia töitä ja työllistyivätkin hyvin”, Ailinpieti kehuu.

BusinessOulun työllisyyspalveluiden kanssa on suunnitteilla pilotti, joka parantaa startup-yritysten ja osaajien kohtaamista.

Sami Halonen liputtaa julkisten ja yksityisten toimijoiden sekä toimialarajat ylittävän yhteistyön puolesta:

”Silloin syntyy uusia ideoita.”

Oulu Startup Incubator -yrityshautomo tarjoaa yksilöllistä asiantuntija-apua esimerkiksi yrityksen rahoitukseen, talouden hallintaan ja kansainvälistymiseen. Lue lisää Oulu Startup Incubatorista.

Kielo Growth on yksityisomisteinen startup-sijoittaja, yritysyhteisö ja enkelisijoittajaperhe. Yhteisöön kuuluu noin 40 yritystä, jotka toimivat Kielon kiinteistössä Teknologiantiellä. Kielo on rahoittanut startup-yrityksiä kaikkiaan yli miljoonalla eurolla. Lue lisää Kielo Growthista.

-

Kielo Growth -yritysyhteisö
Satoja oululaisia yrityksiä auttaneen Kielo Growthin yrityshautomotoiminta on siirtynyt Oulu Startup Incubatorille. Kuvassa Kielon perustajia ja yritysyhteisön työntekijöitä Teknologiantien päämajassa.

Lue myös

Lue lisää aiheesta