Siirry suoraan sisältöön

Kärppätempaus tuki rokotekampanjaa Valkeassa

13.10.2021

Kauppakeskus Valkeassa järjestettiin keskiviikkona 13. lokakuuta 2021 rokotetapahtuma, jossa jääkiekkojoukkue Oulun Kärppien pelaajat olivat paikalla tukemassa Oulun kaupunkia koronarokotuksissa. Jääkiekkopelaajat jakoivat oululaisille nimikirjoituksillaan varustettuja ämpäreitä.

Kauppakeskus Valkeassa oli keskiviikkona 13. lokakuuta 2021 kello 14 ja kello 16 välillä rokotustapahtuma, jonka tarkoitus oli tukea Oulun kaupungin koronarokotuskampanjaa. Rokotuskampanjan tarkoituksena on kannustaa oululaisia ottamaan koronarokotuksia, jotta tavoiteltu rokotekattavuus saavutettaisiin. Rokotekattavuuden saavuttaminen merkitsisi sitä, että tapahtumat olisivat turvallisia ja yhteiskunta avautuisi turvallisesti.

Paikalla ollut Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo oli optimistinen sen suhteen, että päästäänkö rokotekattavuuteen. Hallituksen asettama tavoite on 80 prosenttia ja Oulussa on asetettu tavoitteeksi 85 prosenttia. Hänen mukaansa tavoitetta kohti ollaan menossa lujaa vauhtia.

”Se, että saavutetaanko se lokakuun loppuun mennessä, niin sitä en uskalla luvata. Se ei näytä vielä tällä hetkellä todennäköiseltä”, hän arvioi.

Mäkitalo kertoo suhtautuvansa rokotepassiin varovaisen myönteisesti.

”Ajattelen, että se voisi se voisi myös herättää ihmisiä tähän rokotehalukkuuteen ja vähän parantaa sitä rokotekattavuuttakin.”

Viestintäpäällikkö Annu Höttönen haastatteli terveysjohtaja Jorma Mäkitaloa.

Mäkitalon mukaan rokotekriittisyyteen vastataan jakamalla tietoa.

”Rokotekriittisiä on kaikissa ikäryhmissä ja heille pyrimme jakamaan oikeaa tietoa asiasta, mutta korostamamme samalla, että rokotteen ottaminen on vapaaehtoista”, hän kertoo.

Oulun Kärpät tukevat rokotuskampanjaa

Neljä jääkiekkojoukkue Oulun Kärppien pelaajaa oli paikalla kauppakeskus Valkeassa tukemassa Oulun kaupungin rokotekampanjaa. He olivat Aatu Räty, Aku Räty, Ville Leskinen ja Saku Mäenalanen. He lahjoittivat nimikirjoituksillaan varustettuja ämpäreitä, jotka LähiTapiola oli lahjoittanut tähän tilaisuuteen.

”Tietysti me haluamme tarjota elämyksiä meidän faneille. Meidän kanta koronarokotuksiin on, että me luotetaan viranomaisiin ja koronarokotuksiin ja se edesauttaa meitä tekemään työtä ja toteuttamaan tapahtumia”, Oulun Kärppien yhteyspäällikkö Ilkka Mikkola kertoo.

Oulun Kärppien hyökkääjä Saku Mäenalanen pitää positiivisena sitä, että yleisö on päässyt jälleen seuraamaan otteluita koronarajoitusten lieventämisen myötä.

”Viime kausi oli haastava, kun ei saanut olla katsojia. Yleisölle me pelaamme”, hän kertoo.

Oulun Kärppien hyökkääjä Aatu Rätyllä on selkeä näkemys joukkueen tavoitteista.

”Meillä on tavoitteena voittaa mahdollisimman paljon pelejä, päästä playoffsiin ja voittaa mestaruus”, hän toteaa.

Yksi ämpärin saanut Oulun Kärppien fani oli Iina Koskela, joka kertoo käyneensä katsomassa otteluita 7–8-vuotiaasta saakka.

”Onhan se kiva päästä hallille, kun pääsee livenä näkemään”, hän kertoo.

Koronapandemia ei ole päättynyt

Koronapandemia on edelleen aktiivinen, mistä syystä jokaisen tulee huolehtia omasta terveysturvallisuudesta. Julkisissa sisätiloissa on tärkeää turvaetäisyyden säilyttäminen oman ruokakunnan ulkopuolisiin henkilöihin, mikä tarkoittaa kahden metrin turvaväliä, korostettua käsihygieniaa, maskin käyttöä joukkoliikennevälineissä, testin yhteydessä, ulkomailta tullessa, korkean riskin tilaisuuksissa ja myös siinä tilanteessa, kun turvaetäisyyttä ei ole mahdollista noudattaa. Tämän lisäksi etätyösuositus on voimassa Oulun alueella.

Kiinasta vuonna 2019 liikkeelle lähtenyt koronaviruksen aiheuttama covid-19-epidemia alkoi levitä eri puolilla maailmaa vuoden 2020 alussa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti kyseisen epidemian kansainväliseksi terveysuhaksi 30. tammikuuta 2020. Sitten WHO julisti covid-19:n maailmanlaajuiseksi epidemiaksi eli pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020. WHO:n mukaan tautitapauksia oli koko maailmassa yli kolme miljoonaa huhtikuun lopussa 2020. Tartuntoja oli Suomessa 4 995 huhtikuun 2020 loppuun mennessä.

Suomessa otettiin käyttöön valmiuslaki koronapandemian takia 17. maaliskuuta 2020, mikä johti yhteiskunnan sulkemiseen. Hallitus luopui valmiuslain käytöstä 15. kesäkuuta 2020. Rajoituksia höllennettiin ensin vuoden 2020 aikana, kunnes uusiin rajoituksiin turvauduttiin jälleen. Tämä johti esimerkiksi kuntavaalien siirtämiseen vuoden 2021 huhtikuusta kesäkuuhun. Koronarokotukset ovat alkaneet Suomessa joulukuussa 2020 noudattaen rokotusjärjestystä. Koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa kaikkiaan 147 000.

Iina Koskela ja Oulun Kärppien pelaajat, jotka ovat vasemmalta alkaen Aatu Räty, Ville Leskinen, Aku Räty ja Saku Mäenalanen. Kuvat: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta