Siirry suoraan sisältöön

Junnikkala suunnittelee uuden sahan rakentamista Oulun alueelle – investoinnit toisivat noin 270 uutta työpaikkaa

23.6.2021

Pohjanmaan merkittävimpiin puunjalostusyhtiöihin kuuluva kalajokinen Junnikkala Oy suunnittelee mittavaa investointia, jonka myötä yhtiö rakentaa uuden sahayksikön Ouluun. Rakentaminen alkaisi vuonna 2022, ja sahan on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Investoinnin arvo on noin 70 miljoonaa euroa, ja se on yhtiön 60-vuotisen historian suurin investointi. Junnikkalalla on entuudestaan tuotantolaitokset Kalajoella ja Oulaisissa.

Investoinnissa pyritään mahdollisimman korkeaan kotimaisuusasteeseen, ja se mahdollistaa tulevaisuuden investoinnit jatkojalostuksessa. Puutavaran kysynnän kasvu uusiutuvana raaka-aineena ja alan positiiviset tulevaisuuden näkymät mahdollistavat investoinnin.

”Uusi saha vahvistaa Junnikkalaa yhtiönä vastaamaan tulevaisuuden hiilineutraalin rakentamisen haasteeseen. Oulun saha tukee kestävän kasvun strategiaamme, ja teemme pitkäjänteistä työtä tulevaisuuteen. Uudella sahalla käytetään uusinta teknologiaa sahauksessa, mikä mahdollistaa uusiutuvan raaka-aineen maksimaalisen hyödyntämisen tuotannossa,” sanoo toimitusjohtaja Kalle Junnikkala.

Sijainnilla logistisia hyötyjä

Modernissa laitoksessa voi työstää tukkeja kaikissa kokoluokissa ja suljetulla sahausprosessilla voi minimoida sisäisen liikenteen saha-alueella. Sahan sijainnilla tavoitellaan suuria logistiikkahyötyjä raaka- aineen vastaanoton, sivutuotteiden hyödyntämisen sekä lopputuotteiden kuljetuksen osalta. Näin toiminnan päästöt pysyvät pieninä ja samalla voidaan tuottaa kiertotalouteen uusiutuvia vaihtoehtoja esimerkiksi turvetta korvaamaan.

Investoinnin myötä Junnikkala Oy:n kokonaistuotantomäärä nousee 750 tuhanteen kuutioon saha-, ja höylätavaraa, mikä tarkoittaa 1,4 miljoonan tukkikuution ostamista vuodessa. Näin Junnikkala vahvistaa entisestään asemaansa Suomen suurimpien sahayhtiöiden joukossa. Yhtiön liikevaihdon arvioidaan nousevan investoinnin tuloksena 250 miljoonaan euroon vuodessa. Uuden sahan tuotannosta noin 90 prosenttia tullee menemään vientiin Oulun satamasta ja muista lähialueen satamista noin 50 maahan.

Työllistäisi noin 270 henkeä

Rakennettavan sahan tuotantokapasiteetti on 300 000 kuutiota valmista tavaraa vuodessa. Uusi saha käyttää raaka-ainetta noin 650 000 kuutiota vuodessa, josta 80 prosenttia on mäntyä ja loput kuusta. Junnikkalan hankinta-alueella oleva uusiutuva, vahvaksi kasvava Pohjois-Pohjanmaan raaka-aine on arvostettua ja kysyttyä Junnikkalan jalostamina tuotteina ympäri maailman.

Uuden sahan työllistämisvaikutukset ovat merkittävät. Sahan rakentaminen työllistää 300 henkilöä, ja käynnissä ollessaan sahan suora työllistämisvaikutus on 70 henkilötyövuotta ja välillisesti arviolta 200 henkilötyövuotta. Tällä hetkellä Junnikkala työllistää suoraan 150 henkilöä ja välillisesti noin 200 henkilöä. Uuden sahan myötä Junnikkala Oy työllistää suoraan ja välillisesti yli 600 henkilöä.

Junnikkalalla on entuudestaan tuotantolaitokset Kalajoella ja Oulaisissa. Kuva: Junnikkala Oy

Lue myös

Lue lisää aiheesta