Joulumyymälä Silimukasta iloa lähelle ja kauas
Joululahjaostoksia voi tehdä jälleen tunnelmallisessa Pop up -käsityökauppa Silimukassa, Torikatu 7. Silimukan tuotto ohjataan Oulun seurakuntien lähetystyön hyväksi. Silimukkaan voi myös lahjoittaa myytävää.
Silimukan valikoimaan kuuluu perinteisten villasukkien ja muiden neuletöiden lisäksi muun muassa joulukoristeita sekä erilaisia jouluista herkkuja. Jokainen käsityö ja myytävä tuote on yksilöllinen, ja kahta täysin samanlaista tuotetta käsityökaupassa ei ole.
”Nyt on oiva tilaisuus hankkia ainutlaatuiset joululahjat hyvissä ajoin ja tehdä samalla hyvää”, Karjasillan seurakunnan lähetyssihteeri Paula Rosbacka kehottaa.
Silimukkaan voi lahjoittaa myytävää
Myytävät tuotteet ovat syntyneet vapaaehtoisten käsissä. Myymälän asiakaspalvelussa toimii myös vapaaehtoisia seurakuntalaisia.
”Lämmin kiitos Oulun seurakuntien lukemattomille vapaaehtoisille ja lähetysaktiiveille, jotka antavat aikaansa ja osaamistaan myymälän hyväksi”, Rosbacka kiittää.
Käsityökauppa Silimukka on kaikkien Oulun seitsemän seurakunnan yhteistä toimintaa ja sen tuotto ohjataan lähetystyölle Suomen Lähetysseuran, Suomen Pipliaseuran, Medialähetysjärjestö Sanansaattajien, Kansanlähetyksen, Lähetysyhdistys Kylväjän ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta.
Silimukkaan voi lahjoittaa uusia, itsetehtyjä käsityötuotteita myyntiin kaupan aukioloaikoina.
Oulun seurakuntien joulutapahtumat löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/joulu.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.