Joulukertomus, osa 2: Tallin joulu – Aku-pappa ja jouluomena

Joulukertomuksen toisessa osassa selviää, miten heppatallin joulu lopulta sujui ja laskeutuiko talliin oikea joulurauha. Ensimmäinen osa julkaistiin 17. joulukuuta. Kuvat: Elli Takalo

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tallissa on useimmiten rauhallista, vaikka paljon siellä kolistellaankin. Toisinaan kavioiden kopinan keskeyttää villi kiljahdus. On nimittäin niin, jos tallin ainoaa naista, Emma-tammaa, joku sattuu nuuhkaisemaan, silloin raikuu koko talli. Herkkäkorvaisimmilla menevät kuuloelimet tukkoon, ainakin työmies-Masalla.

Kaikki tallin miespuoliset heppa-asukkaat ovat tämän jo hoksanneet. Miten ihanaa onkaan sitä tammaa huudattaa! Siinä vain kun hidastelee tallinkäytävällä ja pysähtyy Emman kohdalla – kääntää rauhallisesti päätä ja nuuhkaisee. Kiljunta ei lakkaa ennen kuin turpa irtoaa kaltereista. Siis ruunan turpa.

”Ketään ei saa kiusata ja jouluna pitää olla kiltisti”, Watsi-neiti muistuttaa.

Mutta tämä aamuhärässä kuultu uusi kiljunta on jotain ihan muuta, paljon pelottavampaa, kuin mikään aikaisempi. Masan on pakko kurkistaa talliovesta sisään. Siellä pesupaikalla seisoo ylösalaisin käännetyn ämpärin päällä hevosomistaja-Ulla ja huutaa:

”Apua! Tänne äkkiä! Niitä on monta!”

Masa ja Watsi hivuttautuvat varovasti lähemmäksi. Näky on kaoottinen. Kolme kaunista hiirtä juoksee pitkin pesupaikan seiniä ja keskellä Ulla kiljuu ja huitoo harjanvarrella. ”Huitsiiin täältä, hus hus!”

”Ei tehdä mitään, kyllä ne siitä kohta häipyvät”, sanoo Masa Watsille.

”Uskomatonta, on siinä meillä tallikissat! Katsovat vaan vierestä, kun hiiriä on talli täynnä”, sadattelee Ulla.

Joka toiselle omenaa kaivaa

Pian pesupaikan ympärille kerääntyy tallin muutakin väkeä ja osa kyykistelee hiirien perään. Taisivat ehtiä jo livahtaa. Ulla seisoo edelleen huojuvan ämpärin päällä, harja heiluen ja hiki valuen.

”Laitetaan niille ansa! Laitetaan pieniä omenanpalasia tuohon nurkkaan ja jäädään odottamaan”, ehdottaa yksi heppaomistajista ja kurottelee kaapin perälle ja haroo sieltä käsiinsä pari omenaa.

Omenakäsi heiluu takana olevan Aku-papan pilttuun kohdalla. Papparainen kurkottaa eteenpäin. Käsi pysähtyy juuri sopivasti turvan eteen ja Aku-pappa nappaa omenan kätevästi suuhunsa. Klumps.


Tämä turpa haistelee tammaa tai nappaa tarjolla olevan omenan.

Pää perääntyy pilttuun luukusta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Ihan hiljaista. Vain pieni köhähdys.

Akun omistaja kurkistaa kalteriluukusta ja huomaa jotain olevan pahasti vialla. Aina niin ahne Aku on kalmanvalkea, jos näin voi ruunikosta sanoa. Sen silmät pyörivät päässä ja näyttää, että se oksentaisi jos voisi. Hevosethan eivät osaa oksentaa, vaikka usein tarpeen olisi.

Aku-papan omistaja avaa pilttuun oven ja astuu viereen.

”Mikäs sulle nyt tuli? Tarttuiko omena kurkkuun.” Aku nyökkäisi, jos kykenisi.

”Ottaisitko vettä? Jaa, et pysty nielemään.”

”No, lähdetäänpä sitten pienelle kävelylle, jos liike saisi aineenvaihdunnan toimimaan. Jaa, et pysty liikkumaan.”

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit, aikaa ei ole hukattavissa.

”Onko kellään päivystävän eläinlääkärin numeroa, tämä hevonen tukehtuu?!”, ähkäisee omistaja hädissään. Samalla hän alkaa pitkin vedoin hieromaan hevosen pitkää kaulaa alaspäin, kohti mahaa, voimakkain ottein.

Kohta kuuluu kummallista korinaa, hevonen yskäisee ja iso pala omenaa lentää suusta. Sekä Aku-pappa että omistaja näyttävät helpottuneilta. Koskaan aiemmin ei ole herkullisen punainen jouluomena ollut näin vaarallinen.


Pelkkä ajatus jouluomenasta saa Aku-papan veden kielelle. Herkuttelua ei voi estää edes pieni tukehtumisvaara.

Työmies-Masa ja Watsi istuvat taaempana. Ihmiset palailevat omiin hommiinsa. Osa lähtee maastoon vaeltelemaan, osa jää tallin kentälle ratsastamaan. Myös Masa ja Watsi palaavat pihalle, litistyneen hiiren luo.

”Mitä jos haudataan tämä?”, ehdottaa Masa.

”Selvä!”, sanoo Watsi ja sipsuttaa jo hiirentalja suussaan lantakasaan.

”Sinne meni, mutta mitäs me nyt syötäisiin, karmea nälkä?”, kysyy pikkukissa työn tehtyään.

”Haistoin, että ulkokodassa on viritteillä tulet, siellä loimutellaan kohta lohikalaa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin meillekin riittää”, sanoo Masa.

”Jessöör”, vastaa Watsi ja molemmat hilputtelevat lumipenkan kapeaa polkua pitkin kohti kotaa ja sieltä herkullisesti vastaan leijuvia tuoksuja.

Rauha laskeutuu Tallin jouluun ja jokainen saa herkkuja mahansa pullolleen. Sen pituinen se.

Hevosväki ja tallikissat toivottavat Mun Oulun lukijoille Hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä onnea tulevalle vuodelle 2023!


”Ja muistakaa olla kiltisti”, sanovat Watsi ja työmies-Masa.