Siirry suoraan sisältöön

Jokainen koulupäivä on tärkeä – teemapäivää vietettiin Oulun kouluissakin

9.9.2022

Keskiviikkona 7. syyskuuta vietettiin Oulun peruskouluissa, ja peruskouluissa ympäri Suomea, #SKYkoulussa-päivää. Päivä oli osa oppilaille suunnattua sosiaalisen median kampanjaa, jonka teemana on ”Jokainen koulupäivä on tärkeä”.

#SKYkoulussa-kampanjan tavoitteena on tukea oppilaiden yhteisöllisyyttä ja läsnäoloa koulussa, sillä kouluun lähtemisen pulmat ja koulupoissaolot ovat lisääntyneet.

Kouluille on toimitettu materiaalia, jota koulut voivat käyttää itselleen sopivalla tavalla ja aikataululla. Monissa kouluissa olikin jo kampanjapäivänä QR-koodijahti, jossa oppilaiden ja opettajien tehtävänä oli etsiä kahdeksan erilaista QR-koodia ja kuunnella niiden takana olevat julkkisten tervehdykset ja ottaa heiltä haaste vastaan.

Myllytullin koulussakin löytyivät QR-koodit puhelimeen. 

Joissain kouluissa on ehkä jo ehditty kuunnella podcasteja, jotka liittyvät ajankohtaisiin teemoihin. Myös pelillisin keinoin on mahdollista päästä perehtymään asiaan.

Peruskoulun oppilaille suunnattu sosiaalisen median #SKYkoulussa-kampanja jatkuu syyskuun loppuun asti.

Myllytullin koulussa myös vietettiin samalla hyvinvointipäivää. SKY:n pisteellä otettiin kaverikuvia sekä tehtiin pinssejä teemalla #jokainen koulupäivä on tärkeä.

Some-kampanja on osa Sitouttavan kouluyhteisötyön kehittämisohjelmaa. Kehittämistoiminta toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön, opetushallituksen, Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen sekä 126 opetuksen järjestäjän kanssa. Sitouttavan kouluyhteisötyön kehittämisessä luodaan toimintamallia, jonka tavoitteena on tukea oppilaiden kouluun kiinnittymistä sekä vähentää poissaoloja.

Lue lisää #SKYkoulussa-kampanjasta opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta tästä linkistä.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
SKY-hankkeen oululaiset kouluvalmentajat ovat Jenni Heikkinen (vas.), Veera Niemikorpi, pedagoginen asiantuntija Riitta Malinen sekä oppilashuollon asiantuntija Sirpa Poussu.

Lue myös

Lue lisää aiheesta